top of page

Uusi varaylläpitäjä

Elandra

Kun ollaan päästy vauhtiin näiden blogipostausten kanssa, niin jatketaan tällä linjalla. Varaylläpitäjähaku on päättynyt ja olen viimein tehnyt päätökseni sen suhteen.


Valinta oli harvinaisen vaikea, koska päteviä hakijoita oli niin monta. Pähkäilin valinnan kanssa pitkään ja lopulta päädyin ratkaisuun, joka tuntuu kaikista loogisimmalta.


Ennen uuden varaylläpitäjän ilmoittamista, tahdon kiittää jokaista hakuun osallistunutta! <3 Hakemuksia oli ilo lukea, kiitos siitä vaivasta, jonka näitte niitä tehdessänne. Asianmukaiset hakemuksenne ja erinomaiset perustelunne tekivät päätöksestäni entistä vaikeamman. Olen varma, että kaikki hakijat olisivat varmasti olleet erinomaisia varaylläpitäjiä, mutta valitettavasti tällä kertaa valituksi tulee vain yksi.



Uuden Alun uusi varaylläpitäjä on EmppuOmppu!

Olet erityisesti viime vuonna(ja myös nyt alkuvuonna) ollut ihailtavan aktiivinen Uudessa Alussa, joka on yksi suuri syy, miksi sinuun päädyin. Tunnet talon tavat ja olet hyvin kärryillä tulevista juonikuvioista. Olen varma, että paikka pysyy käsissäsi pystyssä ilman mitään ongelmia.

Mikäli otat paikan vastaan, ilmoittele vaikka chatissa niin päästään suunnittelemaan, milloin perehdytys voidaan aloittaa.


Kiitos vielä kerran jokaiselle hakijalle, olette kaikki ihania :( <3

15 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Tapahtumaa tarinoihin

Kujakissayhteisön tapahtuma; vallankaappausyritys Onko toiveenasi saada joko olemassa olevasta tai tulevasta hahmostasi Kujakissayhteisön...

Uusi liittymishakemus

Olemme päivittäneet liittymishakemuksen uudenlaiseksi. Enää liittymishakemuksessa ei pidä vastailla kysymyksiin liittyen Uuteen Alkuun,...

Päivityksiä

Eilispäivä kului uusien, toivottavasti sivun toimintaa parantavien ja ylläpidon taakkaa keventävien päivitysten parissa. Jatkossa olisi...

Kommentare

Mit 0 von 5 Sternen bewertet.
Noch keine Ratings

Rating hinzufügen
  • Instagram
kplogomini.png
Seurachat

Seurachattiin voit ilmoittaa, mikäli joku hahmoistasi on vailla kirjoitusseuraa. Kyseinen chat on tarkoitettu vain seuranhakuilmoituksille, ei siis keskustelua seurachatissa!

Voit laittaa chattiin seuranhakuilmoituksen esimerkiksi tähän tapaan: Koiviiksi etsii Kuolonklaanista kirjoitusseuraa. Kuka tahansa kuolonklaanilainen käy seuraksi.

Joku muu pelaaja voi sitten tarjota hahmostaan hahmollesi seuraa. Seurachatissa voi lyhyesti sopia, mitä hahmot tekevät(esim. partio, riita, keskustelu asiasta x tms.) mikäli ette ehdi ole aikaa normaalissa chatissa.

Voit kaupitella seurachatissa myös hahmojesi pentuja!

Pidemmät keskustelut ja tarkemmat sopimiset chattiin.

bottom of page