top of page

Joulukalenteri 2021

1-25.12.2021

​

Tervetuloa joulun lähtölaskentaan!

Kuten myös viime vuonna, joka päivä aukeaa uusi luukku, josta paljastuu tehtävä. Tehtävä tulee suorittaa saman päivän aikana, ja ne pelaajat, jotka avaavat onnistuneesti kaikki 24 luukkua, saavat Joulun ruhtinas 2021 -arvonimen sekä palkintoja.

​

​

​

Luukun avaaminen

Löydät tämän päivän tehtävän Formsista sekä joulukalenterin alapuolelta. Tehtävien vastaukset lähetetään ohjeiden mukaan Formsiin.

​

Luukut aukeavat Elandran aikataulujen mukaan. Se saattaa siis olla heti keskiyöllä tai vasta aamulla. Formsin yläosassa lukee aina aika, milloin luukun vastaus tulee lähettää. (Esimerkiksi 2.12. klo 9:00 asti.)

​

Lue tehtävänanto ja tee tehtävä ohjeiden mukaan luukussa ilmoitetun aikarajan sisällä. Eilisen luukun tehtävää ei siis saa tehdä enää, mikäli aikaraja on umpeutunut.

​

Mikäli unohdat avata jonkun luukun, minkä tahansa luukun voi myöhemmin avata avaimella. Jos luukku avataan avaimella, siitä ei saa palkintoa.

Hahmojen arvaaminen

Tänä vuonna jokaisesta luukusta paljastuu yhden Uuden Alun hahmon kuva, ja pelaajien tehtävänä on arvata, kuka kissa luukussa on. Näet hahmon kuvan joko viemällä kursorin luukun päälle tai klikkaamalla päivän luukkua.

​

Hahmojen arvaaminen on lisätehtävä, jota ei tarvitse tehdä sinä päivänä, kun luukku aukeaa. Voit halutessasi ilmoittaa jokaisen luukun hahmot kerralla vasta 25.12. Luukkujen hahmoja ei saa arvailla chatissa!

​

Kahdeksasta oikein arvatusta hahmosta voitat suuren lahjapaketin. Jos arvaat kaikki 24 hahmoa oikein, voitat siis kolme suurta lahjapakettia.

Hahmojen väärin arvaaminen tai arvaamatta jättäminen ei vaikuta joulun ruhtinaan arvonimen saamiseen. Arvonimen saa, mikäli suorittaa jokaisen luukun tehtävät.

Laskekaa, montako saitte oikein(luukkua klikkaamalla näette oikein arvanneet) ja lunastakaa lahjapaketit liittyneiden viekussa(8 oikein arvattua luukkua = 1 suuri lahjapaketti)

​

​

​

Luukkujen tehtävät & palkinnot

​

1. luukku

Tehtävä: Lisää maineet vähintään kahdelle kissalle Liittyneiden vieraskirjassa. Ohjeet maineiden kirjoittamiseen info-osiossa

Palkinto: Pieni lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Shummer, Untuva, Ravn

​

2. luukku

Tehtävä: Kirjoita vähintään 400-sanainen tarina toisen liittyneen hahmon näkökulmasta, laita tarina Formsiin. Kirjoitetut tarinat julkaistaan huomenna.

Palkinto: Tarinan sanamäärän mukaan kokemuspisteet sille hahmolle, jonka näkökulmasta tarina on kirjoitettu. (Hahmon kirjoittaja voi myöhemmin lunastaa pisteet liittyneiden vieraskirjassa.)

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, EmppuOmppu, Untuva, Lonely Warrior, Shummer, Aura, Auroora

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Shummer, Untuva

​

3. luukku

Tehtävä: Nimeä suosikkisukusi ja perustele vastauksesi. (Kissat→Sukulaissuhteet)

Palkinto: Keskikokoinen lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, Lonely Warrior, EmppuOmppu, Untuva, Shummer, Auroora, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Shummer, Untuva

​

4. luukku

Tehtävä: Piirrä luukun kuva omalla tyylilläsi.

Palkinto: Avain

Luukun onnistuneesti avasivat: Shummer(avain), Lonely Warrior, Untuva, EmppuOmppu, Elandra, Auroora, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat:  Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Shummer, Untuva

​

5. luukku

Tehtävä: Mitä muuttaisit Uudessa Alussa? Vastaukseksi ei hyväksytä mitään, joka koskee aktiivisuutta(esim. useammin tarinoiden arviointi, enemmän tarinoita tms). Elandran tehtävänä on toteuttaa yksi muutos.

Palkinto: Oikeus luoda NPC-hahmo

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Auroora, Aura, Lonely Warrior, Dodock, Shummer, Untuva

+ Elandra toteuttaa Empun ja Untuvan ehdotukset

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Shummer, Untuva

​

6. luukku

Tehtävä: Kirjoita runo, johon sisältyvät seuraavat sanat: Itsenäisyyspäivä, lumi, kynttilä, tähti ja Hiilihammas.

Palkinto: 15kp

Luukun onnistuneesti avasivat: Ovenkahva, Auroora, Dodock, Lonely Warrior, Untuva, EmppuOmppu, Aura, Elandra

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Ovenkahva, Untuva

​

7. luukku

Tehtävä: Tutustu Kuunpisaran Raunioiden hahmoihin ja nimeä kolme suosikkihahmoasi perustellen valintasi. Mikäli sinulla on ollut Kuunpisarassa hahmoja, valitse sellaisia, jotka eivät ole ennestään sinulle kovin tuttuja.

Palkinto: Keskikokoinen lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Aura, Ovenkahva, Lonely Warrior, Dodock, Auroora, Untuva, Elandra

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Ovenkahva, Untuva

​

8. luukku

Tehtävä: Mikä tarinoiden tapahtumista on jäänyt parhaiten mieleesi?

Palkinto: KP-boosti

Luukun onnistuneesti avasivat: Aura, EmppuOmppu, Lonely Warrior, Auroora, Elandra, Untuva + Ovenkahva avaimella

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva, Ovenkahva

​

9. luukku

Tehtävä: Kirjoita yhdellä hahmollasi tarina, jossa hahmo keskustelee vähintään kahden muun kissan kanssa. Ilmoita, keiden hahmojen kanssa hahmosi jutteli.

Palkinto: NPC-lipuke

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, EmppuOmppu, Lonely Warrior, Untuva, Ovenkahva, Auroora, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

10. luukku

Tehtävä: Vaihda täksi päiväksi joulu-aiheinen kuva chattiin ja ilmoita siitä tähän.

Palkinto: 50kp

Luukun onnistuneesti avasivat: Aura, Lonely Warrior, EmppuOmppu, Untuva, Auroora, Elandra, Ovenkahva, Dodock

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

11. luukku

Tehtävä: Piirrä kuva yhdestä Uuden Alun liittyneestä hahmosta. Hahmo ei saa olla omasi ja kuvassa tulee olla metsä-aiheinen tausta. Lähetä kuva Uuden Alun sähköpostiin. uusialkurope@hotmail.com

Palkinto: Suuri lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, EmppuOmppu, Ovenkahva, Untuva(avain), Lonely Warrior, Auroora, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

12. luukku

Tehtävä: Kirjoita vähintään 1000-sanainen tarina tarinavieraskirjaan yhdellä hahmollasi ja ilmoita tähän, kun tarina on kirjoitettu.

Palkinto: Avain

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Elandra, Lonely Warrior, Untuva, Auroora, Ovenkahva, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

13. luukku

Tehtävä: Ketkä ovat Uuden Alun parhaat ystävykset omasta mielestäsi ja keistä pitäisi tulla ystävät? Eli valitse kaksi kissaa, joiden ystävyyssuhde on erityinen ja lisäksi kaksi muuta kissaa, jotka eivät vielä ole ystäviä, mutta voisivat tulevaisuudessa olla.

Palkinto: Pieni lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, Aaduska, EmppuOmppu, Dodock, Untuva, Auroora, Aura, Lonely Warrior

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

14. luukku

Tehtävä: Kuvitellaan, että yhdestä hahmostasi tulee päällikkö ja tämä tekee jotakin suurta, joka vaikuttaa koko metsän elämään. Kerro mitä tulee tapahtumaan vähintään kymmenellä virkkeellä.

Palkinto: Soturilipuke

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, EmppuOmppu, Untuva, Lonely Warrior, Auroora, Ovenkahva, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

15. luukku

Tehtävä: Kehittele jokin molempia klaania koskettava juonenkäänne, josta olisi mukava kirjoittaa. Kerro, miten kaikki alkaa, mitä tapahtuu, ja miten juoni päättyy.

Palkinto: Oikeus luoda soturi-ikäinen hahmo

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Untuva, Lonely Warrior, Ovenkahva, Dodock, Auroora, Aura, Elandra

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

16. luukku

Tehtävä: Mikä on ollut tämän vuoden lempitapahtumasi? (esim. ystävänpäivä, Saniaiskanjoni-tapahtuma, Halloween, joulukalenteri, Uusi Alku-gaala) Perustele vastauksesi väh. kahdella virkkeellä ja kerro, millaisia tapahtumia toivoisit jatkossa.

Palkinto: 15kp

Luukun onnistuneesti avasivat: Auroora, Elandra, EmppuOmppu, Lonely Warrior, Dodock, Ovenkahva, Untuva, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

17. luukku

Tehtävä: Selvitä, keillä hahmoista on eniten taitopisteitä kussakin taidossa. Eli nimeä jokaiselle taidolle ainakin yksi hahmo, yhteensä tulee siis mainita ainakin seitsemän hahmoa. Mikäli joillakin on sama määrä jossain taidossa, ilmoita kaikki hahmot. (Esimerkki: Taistelu: Pilkkuturkki, Kuolonklaani, 5tp, sama jokaiselle taidolle siis)

Palkinto: Ylimääräinen taitopiste yhdelle hahmoistasi

Luukun onnistuneesti avasivat: Elandra, Lonely Warrior, Untuva, EmppuOmppu(avain), Auroora, Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

18. luukku

Tehtävä: Etsi suosikkipariskuntasi ja kehittele heille yksi pentu. Lähetä tähän pennun liittymishakemus Uuden Alun liittymisohjeiden mukaan.

Palkinto: Oikeus luoda hahmo tukossa olevaan klaaniin

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Lonely Warrior, Untuva, Elandra, Auroora(avain), Aura

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

19. luukku

Tehtävä: Kirjoita vähintään 150-sanainen tarina, jossa hahmosi on ihminen ja lähetä se Formsiin.

Palkinto: Suuri lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Dodock, Auroora, Ovenkahva, Aura, Untuva, Elandra(avain), Lonely Warrior(avain)

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

20. luukku

Tehtävä: Montako liittynyttä Uudessa Alussa on kaiken kaikkiaan ollut?

Palkinto: 15kp

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Untuva, Lonely Warrior, Ovenkahva, Aura, Auroora, Elandra

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

21. luukku

Tehtävä: Kehittele kolmas klaani Uuteen Alkuun. Kerro klaanin nimi, miten klaani syntyy(kuka/ketkä perustavat), millainen klaani on(klaanin perusluonne, reviiristä, kissojen mahdollisia erityistaitoja) ja mihin klaanissa uskotaan.

Palkinto: Keskikokoinen lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Lonely Warrior, Untuva, Ovenkahva, Auroora, Aura, Elandra

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

22. luukku

Tehtävä: Kirjoita vähintään 500-sanainen tarina Formsiin, jossa eiliseen luukkuun kehittelemäsi klaanin(jos et kehitellyt klaania, valitse jonkun toisen kehittelemä klaani) jäsenet ovat tarinan pääosassa. Voit kirjoittaa esimerkiksi kissojen tavallisesta päivästä klaanissa.

Palkinto: Avain

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Elandra, Lonely Warrior, Ovenkahva, Untuva, Aura, Auroora

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

23. luukku

Tehtävä: Kirjoita 2000-sanainen tarina Formsiin, jossa Uuden Alun hahmot viettävät joulua. Tarinan ei tarvitse olla realistinen, eli mukana saa olla jouluhahmoja ja muuta mukavaa. Jokaisessa tarinassa täytyy tapahtua seuraavassa järjestyksessä seuraavat asiat: Joulupuuro ja mantelin saaja, Yhteistä jutustelua ja pentujen leikittämistä, Iltapäivällä jouluruoka, Kun kaikki on syöneet, joulupukin saapuminen ja lahjojen avaaminen, Nukkumaanmeno.

Palkinto: Suuri lahjapaketti

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Ovenkahva, Aura, Elandra(avain), Auroora(avain), Lonely Warrior(avain), Untuva(avain)

Matkalla joulun ruhtinaiksi ovat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

​

24. luukku

Tehtävä: Nimeä tämän vuoden joulukalenterista suosikki- ja inhokkitehtäväsi(molempien tulee olla sellaiset, jotka suoritit) ja perustele hyvin vastauksesi. Nimeä myös luukkukuvista suosikkisi. Toisena tehtävänä on viettää hyvä joulu.

Palkinto: KP-boosti

Luukun onnistuneesti avasivat: EmppuOmppu, Elandra, Dodock, Untuva, Lonely Warrior, Auroora(avain), Ovenkahva, Aura

​

25. luukku

Joulun ruhtinaat: Elandra, EmppuOmppu, Aura, Lonely Warrior, Auroora, Untuva

Joulun ruhtinaat saavat valita yhden seuraavista palkinnoista:

- Avain

- Elandran piirtämä kuva yhdestä hahmostasi

- Kokenut soturi -pakkaus

- 2x suuri lahjapaketti 

​

Arvonta kaikkien joulukalenteriin osallistuneiden kesken. Alla näet palkinnon ja sen perässä saajan nimen.

- 1kpl kokenut soturi -pakkaus (hahmo saa 500kp:n kohdalla kokeneen soturin merkin ja 2tp) Lonely Warrior

- 1kpl soturipakkaus(sis. oikeus luoda soturi-ikäinen hahmo, sille NPC-sukulainen/-ystävä tms. ja KP-boosti) Elandra

- 1kpl avain Ovenkahva

- 2kpl ylimääräinen taitopiste EmppuOmppu ja Aaduska

- 3kpl suuri lahjapaketti Auroora(15kp, 50kp, toive), Ravn(oikeus luoda soturi-ikäinen hahmo, oppilaslipuke, soturilipuke) ja Dodock(Oppilaslipuke, KP-boosti, 15kp) Palkinnot lisätty joulukalenterin formsiin.

- 2kpl vapaavalintainen palkinto (paitsi avain, pakkaukset ja ylimääräinen taitopiste) Aura ja Untuva

Palkintojen selitykset

Pieni lahjapaketti: Sisältää yhden arvotun palkinnon.

Keskikokoinen lahjapaketti: Sisältää kaksi arvottua palkintoa.

Suuri lahjapaketti: Sisältää kolme arvottua palkintoa.

Lahjapakettien palkinnot: 15kp, 25kp, 50kp, KP-boosti, soturilipuke, oppilaslipuke, NPC-lipuke, oikeus luoda soturi-ikäinen kissa, oikeus luoda NPC-hahmo, toive. + Suuresta lahjapaketista voi voittaa avaimen

​

Kokemuspisteet: Tietty määrä kokemuspisteitä, jotka voit halutessasi antaa hahmollesi.

​

KP-boosti: Voit antaa kp-boostin yhdelle hahmoistasi saaden seuraavan kahden viikon ajan kirjotetuista tarinoista 15% enemmän kokemuspisteitä.

 

Oppilaslipuke: Tällä lipukkeella ylläpito luo NPC-kissan, josta tulee sinun kissasi oppilas. Oppilas pääsee soturiksi hieman tavallista nopeammin

 

Soturilipuke: Jos olet kirjoittanut oppilasikäisellä hahmollasi viisi tarinaa, voit lipukkeen avulla tehdä kissastasi suoraan soturin, vaikka kokemuspisteitä ei olisi tarpeeksi.

​

NPC-lipuke: Voit ottaa yhden NPC-hahmoista omaksi hahmoksesi. Vaihtoehdot ovat itse jo luomasi NPC-hahmot, entiset hahmosi sekä Kuolonklaanista: Kalmakuu, Jokimieli, Jääviilto ja Kylmäliekki. Ja Eloklaanista: Utusielu, Hallavarjo ja Pehmoturkki. Ylläpito on tehnyt hahmoille tiedot, jotka löytyvät NPC-hahmojen tiedoista.

 

Oikeus luoda soturi-ikäinen hahmo: Voit luoda hahmon, joka on suoraan soturi-ikäinen haluamaasi klaaniin/erakoksi. Hahmolla on 0 kokemuspistettä aloittaessasi sillä kirjoittamisen.

​

Oikeus luoda NPC-hahmo: Voit keksiä itse uuden hahmon, jolla kukaan ei kirjoita. Tämä hahmo saa tietojensa perään sinun nimen, eli hahmo on niin sanotusti sinun ja voit päättää sen asioista. NPC-hahmon tulee liittyä jollain tavalla jonkun hahmosi elämään. Se voi esimerkiksi olla hahmosi tuleva ystävä, kumppani, vihamies tai mahdollisesti kadonnut vanhempi, sisarus tai muu sukulainen. Varmistathan ennen sitä, ettei hahmosi menneisyydessä perheenjäsenten ole todettu kuolleen.

 

Kokenut soturi -pakkaus: Hahmosi saa kokeneen soturin merkin 500kp:n kohdalla. Tällöin tuo saa myös kaksi ylimääräistä taitopistettä, jotka voit jakaa kahteen eri taitoon. Myös 1000kp:n kohdalla hahmosi saa kaksi taitopistettä. (1000kp jälkeen hahmolla on siis 16tp)​​

​

Ylimääräinen taitopiste: Hahmosi saa heti yhden ylimääräisen taitopisteen.

​

Avain: Avaimella saat avattua minkä tahansa luukun. Kun avaat luukun avaimella, et saa siitä palkintoa.

​

​

Palkintojen yhdistely

Koska palkintoja jää varmasti paljon käyttämättä, niitä voi hyötykäyttää yhdistelemällä! Voit yhdistellä palkintoja niin, että ne muuttuvat lahjapaketeiksi. Pienestä lahjapaketista saat yhden palkinnon, keskikokoisesta kaksi ja suuresta kolme. Suuresta paketista voi lisäksi löytää myös avaimen!


Saat pienen paketin, kun yhdistät kaksi käyttämätöntä palkintoa.


Keskikokoisen paketin saat, kun yhdistät kaksi pientä lahjapakettia. (eli yht. 4 käyttämätöntä palkintoa)


Suuren paketin saa yhdistämällä kaksi keskikokoista pakettia, eli siihen tarvitaan yhteensä kahdeksan käyttämätöntä palkintoa.


Luukuista saatuja lahjapaketteja ei voi yhdistellä, vaan ne avataan aina automaattisesti.

Jos käytät palkinnot yhdistelemiseen, ne lähtevät sinulta lopullisesti pois, etkä voi enää myöhemmin käyttää niitä.
Jos saat joulukalenterin aikana yhdisteltyä kolme suurta lahjapakettia, voitat avaimen.

  • Instagram
kplogomini.png
Seurachat

Seurachattiin voit ilmoittaa, mikäli joku hahmoistasi on vailla kirjoitusseuraa. Kyseinen chat on tarkoitettu vain seuranhakuilmoituksille, ei siis keskustelua seurachatissa!

Voit laittaa chattiin seuranhakuilmoituksen esimerkiksi tähän tapaan: Koiviiksi etsii Kuolonklaanista kirjoitusseuraa. Kuka tahansa kuolonklaanilainen käy seuraksi.

Joku muu pelaaja voi sitten tarjota hahmostaan hahmollesi seuraa. Seurachatissa voi lyhyesti sopia, mitä hahmot tekevät(esim. partio, riita, keskustelu asiasta x tms.) mikäli ette ehdi ole aikaa normaalissa chatissa.

Voit kaupitella seurachatissa myös hahmojesi pentuja!

Pidemmät keskustelut ja tarkemmat sopimiset chattiin.

bottom of page