top of page

Yskä-epidemia klaaneissa

  • EmppuOmppu
  • 2 tuntia sitten
  • 2 min käytetty lukemiseen

Lehtikadon kylmimpään aikaan klaanien ylle lankeaa valitettavan tuttu vitsaus, joka leviää kulovalkean tavoin kissojen keskuudessa. Alkuun harmittomalta tuntuvat valkoyskä-tapaukset pahenevat nopealla tahdilla viheryskäksi. Parantajat pelkäävät, että tämä aggressiivinen viheryskän muoto saattaa muuttua vielä harvinaisemmaksi mutta sitäkin kuolettavammaksi mustayskäksi.


Epidemia alkaa virallisesti vasta perjantaina 06.02.2026, mutta pelaajat voivat laittaa alla sairastuneiksi ilmoitettuja kissojaan saamaan jo ensimmäisiä, heikkoja oireita ennen sitä. Mikäli sinulla on sairastunut kissa, sen nykyinen tilanne on katkaistava perjantaihin mennessä ennen kuin sairastapaukset vahvistuvat. 


Viimeiset kissat parantuvat epidemiasta 24.02.2026 mennessä.


Tapaukset Kuolonklaanissa

Ensimmäiset valkoyskä-tapaukset ilmestyvät Kuolonklaaniin. Pimentotähti määrää sairastuneet kissat eristettäviksi leirin ulkopuolelle rakennettuun sairaspesään, jotta tauti ei pääse leviämään enempää. Yskä on kuitenkin ehtinyt levitä kissojen keskuudessa, eivätkä kaikki ole olleet täysin rehellisiä oireistaan heti. 


Valkoyskään sairastuneet on sijoitettu leirin ulkopuolelle rakennettuun sairaspesään (7kpl)

  • Käkipentu

  • Verivarjo

  • Tuimakatse

  • Varissulka

  • Hämärähalla

  • Hierakkapilvi

  • Kalmakuu


Viheryskään sairastuneet on sijoitettu leirin ulkopuolelle rakennettuun sairaspesään (11kpl):

  • Myrskymahti

  • Kyyhkypyrähdys

  • Hiljaisuusvarjo

  • Vanamopentu

  • Särösärinä

  • Tuhkajuova

  • Susimieli

  • Harakkahaave

  • Aaltosalama

  • Salamasielu

  • Laineliekki


Pimentotähti on suostunut Sumutuulen pyynnöstä luovuttamaan joitakin sotureitaan auttamaan sairaiden hoitamisessa. Näiden kissojen on oltava ensisijaisesti huonoja saalistajia, koska hyvien saalistajien on keskityttävä klaanin ruokkimiseen. 


Tauti leviää Eloklaaniin

Valkoyskä on saavuttanut myös Eloklaanin nopeasti. Toisin kuin Kuolonklaanissa, potilaiden määrään ei olla osattu varautua yhtä hyvin, ja sairasaukiolla tekee tiukkaa. Korppitähti on määrännyt pentutarhan otettavan sairaiden käyttöön, koska se pystytään tyhjentämään ripeiten. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien pentutarhan asukkien on siirryttävä toistaiseksi klaaninvanhimpien pesään asumaan. 


Valkoyskään sairastuneet on sijoitettu pentutarhalle, jossa on enemmän tilaa (10kpl): 

  • Ahventassu 

  • Purotassu

  • Rauhalaulu

  • Kuutamolaine

  • Kääpäpuna

  • Nokilintu

  • Vienomiete

  • Solatassu

  • Perhopuro

  • Korppitähti


Viheryskään sairastuneet ovat eristyksissä parantajan pesässä sairasaukiolla (6kpl):

  • Ropinaroihu

  • Kiurutassu

  • Kehräpentu

  • Tuikelintu

  • Haukkakynsi

  • Hiilihammas


Vapaaehtoiset auttavat Leimusilmää ja Vienomietettä sairaiden hoitamisessa; Vienomiete auttaa toisia valkoyskään sairastuneita pentutarhalla oman vointinsa mukaan, mutta avuksi lupautuneet vapaaehtoiset auttavat myös. Leimusilmä auttaa ensisijaisesti parantajan pesän sairasaukiolla olevia viheryskään sairastuneita kissoja.  


Tautien kesto, oireet ja parantuminen

Tauti etenee molemmissa klaaneissa uskomatonta vauhtia. Valkoyskä muuttuu äkkiä viheryskäksi, ja joitakin mustayskä-epäilyjä saattaa ilmetä.


Pelaajat voivat laittaa sairastuneita hahmojaan sairastumaan pahemmin (valkoyskä → viheryskä tai viheryskä → mustayskä) tai parantumaan nykyisestä tilastaan. Alas on listattu montako oikean elämän päivää kissan on oltava vähintään parantajan pesällä, mikäli se on sairastunut tai päätät laittaa sen sairastumaan:


Valkoyskä: 3-4 päivää parantajan pesällä

  • Oireet: Yskä ja vuotava nenä, hieman kohonnut ruumiinlämpö

  • Lääke: Leskenlehteä tai pietaryrttiä hengittämisen helpottamiseksi  

  • Vaarallinen pennuille ja vanhuksille

  • Leviää nopeasti


Viheryskä: 5-7 päivää parantajan pesällä 

  • Oireet: Vihreää limaa, kuumetta, pahoja hengitysongelmia, rajua yskimistä, valkoisia läiskiä kurkussa, vuotavat silmät

  • Vaarallinen pennuille, vanhuksille ja myös tavallisille sotureille 

  • Lääke: Kissanminttu pääasiallinen hoitokeino


Mustayskä: 9-12 päivää parantajan pesällä

  • Oireet: Erittäin raju yskä, rintakipu ja vinkuva hengitys; myös viheryskän muita oireita ilmenee, kuten kuumetta ja vuotavia silmiä jne. 

  • Erityisen vaarallinen klaaninvahimmille ja esiintyy yleisemmin iäkkäämmillä kissoila, mutta myös nuoremmat voivat sairastua

  • Lääke: Hoidetaan kissanmintulla

  • HOX! Erittäin kuolettava; kissa joka on sairastunut tähän tautiin mutta selvinnyt siitä hengissä saattaa joutua olemaan kuntouksessa pitkän aikaa eikä välttämättä toivu koskaan entiselleen (keuhkovaurioita jne.) 


Uusien hahmojen sairastumisesta ja nykyisten sairastumisten parantumisesta ilmoitetaan ilmoituksiin.


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
Aikahyppy

Tarinoissa tapahtuu nyt pitkään suunniteltu aikahyppy, jonka myötä molempien klaanien päälliköt vaihtuvat. Valitettavasti tämän myötä kesken jääneet kohtaukset tarinoissa keskeytyvät, ja jokaisen on s

 
 
 
Uusi Alku -gaala 2025

Lähes kaikki Uuden Alun pelaajat osallistuivat tämän vuoden gaalaäänestykseen, mikä on aina ilahduttava asia! Se kertoo, että pelaajilla on kiinnostusta tätä roolipeliä kohtaan ja että Uusi Alku on vi

 
 
 

1 kommentti

Arvostelun tähtimäärä: 0/5
Ei vielä arvioita

Lisää arvio
Vieras
kaksi tuntia sitten
Arvostelun tähtimäärä: 5/5

SAIRAAN hyvä postaus heh

Tykkää
  • Instagram
kplogomini.png
Seurachat

Seurachattiin voit ilmoittaa, mikäli joku hahmoistasi on vailla kirjoitusseuraa. Kyseinen chat on tarkoitettu vain seuranhakuilmoituksille, ei siis keskustelua seurachatissa!

Voit laittaa chattiin seuranhakuilmoituksen esimerkiksi tähän tapaan: Koiviiksi etsii Kuolonklaanista kirjoitusseuraa. Kuka tahansa kuolonklaanilainen käy seuraksi.

Joku muu pelaaja voi sitten tarjota hahmostaan hahmollesi seuraa. Seurachatissa voi lyhyesti sopia, mitä hahmot tekevät(esim. partio, riita, keskustelu asiasta x tms.) mikäli ette ehdi ole aikaa normaalissa chatissa.

Voit kaupitella seurachatissa myös hahmojesi pentuja!

Pidemmät keskustelut ja tarkemmat sopimiset chattiin.

bottom of page