Leimusilmä haukkasi jälkeen hiirestä ja mietti pureskellessaan, oliko hänellä suunnitelmia tälle päivälle. Sitten hän muisti luvanneensa Liljatuulelle toissapäivänä käyvänsä etsimästä metsästä lisää hämähäkinseittiä. Tänään voisi olla hyvä päivä sille - tai ilta.
"Ajattelin käydä illalla keräämässä hämähäkinseittiä", hän vastasi suupieliään nuoleskellen. "Jos sinulla ei ole mitään tänä iltana, voisit tulla mukaani. Kaksin saisimme varmasti kerättyä enemmän seittiä."
Lieskakajo näytti pohtivan ehdotusta hetken, kunnes nyökkäsi lopulta ja loihti naamalleen ystävällisen hymyn. "Eiköhän se sovi."
"Hieno juttu!" Leimusilmä työnsi loput hiirestä soturille ja ryhtyi sen jälkeen pesemään viiksiään toisella tassullaan, jota kostutti välillä kielellään. Kun hän oli valmis, hän nousi seisomaan ja katsoi Lieskakajoa pirteästi hymyillen.
"Nähdään illalla piikkihernetunnelin luona", hän sanoi vielä, ennen kuin palasi takaisin parantajan pesälle auttamaan Liljatuulta.

Illan tullen Leimusilmä valui aukion suuntaan. Vaikka alkoi olla myöhä, aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Sen kultaiset säteet siivilöityivät puiden lomitse ja saivat metsän suorastaan hohtamaan.
Leimusilmän ei tarvinnut odotella pitkään Lieskakajoa. Kolli hölkytti soturien pesän suunnalta kepein askelin hänen luokseen. He tervehtivät toisiaan nopeasti, ennen kuin sujahtivat Leimusilmän johdolla ulos leiristä.
Leimusilmä tiesi, että seittiä olisi löytynyt varmasti aivan leirin tuntumasta. Hän kuitenkin halusi päästä jaloittelemaan ja nauttimaan viherlehden tuulesta turkissaan, sillä joutui viettämään päivänsä tunkkaisessa parantajan pesässä. Sitä paitsi, nyt hänellä oli seuraa, mikä teki ulkoilusta vielä hauskempaa.
Linnut sirkuttivat puissa, ja jossain kukkui käki. Joen solina kantautui Leimusilmän korviin. Hän seurasi ääntä, kunnes putkahti pensaikosta joen rantaan. Tumma jokivesi kimalteli laskevan auringon valossa. Hän katseli sitä hetken haltioituneena. Oikea syy tänne tulolle palasi kuitenkin äkkiä hänen mieleensä.
"Täältä luulisi löytyvän seittiä. Auringon avulla ne on helppo paikantaa", hän selitti Lieskakajolle tohkeissaan. Hän skannasi ympäristöä hetken katseellaan ja löysi kuin löysikin erään pensaan ja puun välille viritetyn seitin, jonka auringonvalo ilmiantoi.
"Nyt etsitään vain kepit, niin voidaan ruveta keräämään!" hän naukui.

//Lieska? ;)

"No, tiedät kai. Heräsin, pyöriskelin hetken paikallani ja mietin elämänvalintojani, siirryin siivoamaan sairasaukiota, kunnes tajusin olevani kuolemassa nälkään ja löysin sinut tullessani hakemaan ruokaa", Leimusilmä naukui leikkisällä äänellä ja sai Lieskakajon virnistämään hyväntahtoisesti.
"Oletko sitten tyytyväinen elämänvalintoihisi? Parantajan työ on aika erilaista, kun soturin. Mutta siis varmasti mielenkiintoista ja sopii kissalle, joka haluaa auttaa muita. Ja onneksi on viherlehti, niin sinä et kuollut nälkään. Minäkin olin suorastaan nälkäkuoleman partaalla, mutta sitten minä ja Nokkospilvi riitelimme", kolli huokaisi ja sai Leimusilmän kohottamaan kulmaansa uteliaana. Mokoma kolli. Lieskakajo naurahti toiselle ja virnisti.
"Olet utelias, ihan todella!" Lieskakajo tuhahti huvittuneena ja väläytti sitten hurmaavan hymyn mustavalkoiselle kollille.
"Talvikkitassu tai Kuutamotassu ei kumpikaan paljastanut minulle, mitä harjoituksissa oli oikeastaan tapahtunut, mutta udeltuani heidän mestareiltaan sain tietää, että he olivat käyttäneet kynsiä luvatta. Ilmeisesti Talvikkitassun soturinimitys viivästyy sen vuoksi", Leimusilmä paljasti Lieskakajolle, joka kohotti kulmaansa yllättyneenä. Olihan hän tiennyt, että Talvikkitassu oli ollut aika riehakas kissa, mutta että käyttänyt kynsiä! Se sai kollin tuntemaan helpotusta siitä, että Kultatassu, nykyinen Kultasiipi oli ollut varsin helppo ja mukava oppilas. Lieskakajo ei ollut ihan varma miten hän pärjäisi kissan kanssa, jolta ei heruisi lainkaan kunnioitusta mestariaan kohtaan. Se ei kuitenkaan ollut punaturkkisen kissan ensimmäinen huolenaihe tällä hetkellä, sillä Mesitähti tuskin ihan heti antaisikaan hänelle uutta oppilasta. Kollikissa nyökytteli päätään, kun Leimusilmä huokaisi nykyajan oppilaiden olevan aivan mahdottomia.
"Aina rikkomassa sääntöjä ja kapinoimassa auktoriteetteja vastaan, vai mitä?" parantajaoppilas naukaisi ja katsahti kollisoturiin, joka nyökkäsi silmiään pyöritellen.
"Olimmekohan me itse nuorempana yhtä kamalia? Pah, tuskin! Muistan olleeni oikea pyhimys, ainakin melkein!" Lieskakajo virnisti ja naurahti sitten.
"Mikähän ajoi heidät käyttämään kynsiä? Ja mahtaa Talvikkitassua harmittaa, hänen sisarensa kun on jo soturi", soturi jatkoi ja haukkasi Leimusilmän tarjoamasta saaliista palasen. Lieskakajo nielaisi sen nopeasti, nälkäinen kun oli ja haukkasi hiiren mehevästä lihasta irti uuden palan. Kolli nielaisi senkin ja heilautti häntänsä kehonsa suojaksi.
"Kultasiipi oli onneksi helppo ja mukava oppilas. Tulimme koko ajan hyvin juttuun, kouluttaisin koska tahansa hänen kaltaisen oppilaan uudestaan. Mestarina oli oikeastaan mukavaa, oli jotain tehtävää. Nyt päivät menevät vain makoillessa ja syödessä. Hah, älä kerro Pohjaharhalle! Hän ei varmastikaan arvostaisi tätä", kolli hekotti hiljaisella ja matalalla äänellä. Lieskakajon koko olemus oli rento ja hyväntuulinen. Leimusilmä oli hänelle varsin tuntematon kissa, mutta silti kollin seurassa oli helppo olla. Lieskakajo työnsi hiiren Leimusilmälle ja hymyili sitten.
"Onko sinulla suunnitelmia tälle päivälle?" kollikissa uteli ja räpäytti silmiään kiinnostuneena.

//Leimu?

Leimusilmä heräsi linnunlauluun. Hän makasi selällään vuoteessaan ja yritti unenpöpperöisenä tarkentaa katseensa pesän kiviseen kattoon, jossa kiemurteli ohuita köynnöksiä. Liljatuuli oli tapansa mukaan varhain jalkeilla ja touhuamassa sairasaukiolla. Leimusilmä ihmetteli, mistä vanhempi parantaja löysi joka aamu motivaatiota nousta ylös pedistä ja ruveta hommiin. Ei sillä, että Leimusilmä olisi inhonnut parantajana olemista, mutta toisinaan hän olisi vain halunnut jäädä nukkumaan koko päiväksi ja hoitaa kaikki tikun tassunsa saaneet potilaat joskus toiste.
Tsempattuaan itseään hyvän tovin nousemaan, Leimusilmän lopulta onnistui kammeta itsensä ylös ja liittyä Liljatuulen seuraan tuulettamaan sairasaukion sammalia. Tummanharmaa parantajakissa katsahti häneen viikset hiukan huvittuneesti väristen.
"Näytätpä sinä virkeältä", naaras kiusoitteli.
Leimusilmä virnisti väsyneesti. "Tietenkin. Minä niin rakastan herätä tähän aikaan, jotta voin käyttää sammalet ulkona pesästä."
Liljatuuli pudisteli päätään naurahtaen. "Niinpä tietenkin."
Yhdessä he käyttivät kaikki sairasaukion vuoteet yksi kerrallaan ulkona. Urakassa vierähti melkein puoli päivää, ja kun he viimein olivat valmiita, Leimusilmä tunsi nälästä johtuvaa huimausta. Hän ei ollut ehtinyt syödä aamupalaa, mikä nyt kostautui heikotuksena.
"Minä menen syömään, jos sopii", hän naukaisi Liljatuulelle, joka nyppi karvojensa joukosta roskia. "Haluatko sinäkin jotain?"
"Ei kiitos. Lupasin aterioida myöhemmin veljeni kanssa tänään", parantaja vastasi.
"Selvä juttu!" Leimusilmä suuntasi aukiolle mielessään ainoastaan yksi tavoite: saada ruokaa tyhjyyttään huutavaan vatsaansa.
Hän valikoi tuoresaaliskasta hiiren ja oli aikeissa mennä syömään sitä parantajan pesälle, kun sattumalta huomasi Lieskakajon istumassa surkean näköisenä aukiolla. Kolli oli istunut siinä jo hyvän tovin, sillä aiemmin Leimusilmä oli nähnyt tämän käymässä varsin kiivaan oloista keskustelua Nokkospilven kanssa. Hän päätti käydä katsomassa, mikä soturin vointi oli.
Hän näpäytti kollia kylkeen hännällään saadakseen tämän huomion, ja Lieskakajo katsahtikin häneen hiukan yllättyneenä.
"Hei, ajattelin että kaipaisit seuraa. Näytät hieman surkealta nimittäin. Ja viimekertainen juttutuokiomme keskeytyi ikävästi", Leimusilmä maukui reippaasti, mutta kohteliaalla äänensävyllä. Punertava turkkisen soturin naamalle levisi hymy ja tämä teki hänelle tilaa istua.
Leimusilmä yritti kysellä tältä, mitä Nokkospilven kanssa oli käynyt, mutta kolli ei vaikuttanut halukkaalta puhumaan siitä, vaan käänsi keskustelun häneen.
"No, tiedät kai. Heräsin, pyöriskelin hetken paikallani ja mietin elämänvalintojani, siirryin siivoamaan sairasaukiota, kunnes tajusin olevani kuolemassa nälkään ja löysin sinut tullessani hakemaan ruokaa", hän naukui leikkisä pilke silmissään. "Talvikkitassu tai Kuutamotassu ei kumpikaan paljastanut minulle, mitä harjoituksissa oli oikeastaan tapahtunut, mutta udeltuani heidän mestareiltaan sain tietää, että he olivat käyttäneet kynsiä luvatta. Ilmeisesti Talvikkitassun soturinimitys viivästyy sen vuoksi."
Hän haukkasi palan hiirestä ja työnsi sen sitten Lieskakajolle.
"Nämä nykyajan oppilaat ovat aivan mahdottomia", hän huokaisi sitten mukamas rasittuneena ja pudisteli päätään. "Aina rikkomassa sääntöjä ja kapinoimassa auktoriteetteja vastaan, vai mitä?"

//Lieska? ;)

Talvikkitassu kiehnäsi edelleen aivan Kuutamotassun turkissa kiinni ja jatkoi naaraan ärsyttämistä. Kuutamotassu oli jo valmiiksi väsynyt ja huonolla tuulella, eikä toisen oppilaan läsnäolo saanut ainakaan häntä tuntemaan oloaan paremmaksi.
“Ja mitä pahaa siinä on, jos on sisältä pehmo?” Kuutamotassu tiuskaisi takaisin Talvikkitassulle, joka naljaili hänelle. “Mieluummin olen pehmo kuin tuollainen jästipää, joka tuottaa muille pelkkiä pettymyksiä typerillä tempauksillaan.”
Ennen kuin Talvikkitassu ehti vastata hänen kommenttiinsa, Leimusilmä palasi yrttivarastolta yrttikääröä suussaan kantaen. Hän vilkaisi kahta naarasta hieman kummastuneesti, mutta päätti sitten ilmeisesti olla sekaantumatta asiaan. Kuutamotassu mulkaisi vielä Talvikkitassua ja tassutti sitten parantajakollia vastaan.
“Voisitko hoitaa naarmuni nopeasti, jotta pääsen nukkumaan? Tänään on ollut rankka päivä ja kaipaan unta enemmän kuin mitään”, naaras naukui anovasti. Hän halusi päästä pois samasta tilasta Talvikkitassun kanssa niin pian kuin mahdollista.
Leimusilmä päästi huvittuneen tuhahduksen, mutta nyökkäsi kuitenkin. “Totta kai. Ensimmäiset päivät oppilaana ovat aina uuvuttavimpia.”
“Älä muuta sano”, Kuutamotassu huokaisi ja kääntyi selin Talvikkitassuun sillä välin, kun Leimusilmä ryhtyi katsomaan hänen kolhujaan läpi.

Unessa Kuutamotassu oli jälleen joen rannalla. Hän katseli ympärilleen toiveikkaana, yrittäen löytää Tiikerin. Ei mennyt aikaakaan, kun raidallinen kolli tupsahti esiin pensaasta joen vastarannalla. Kuutamotassu nosti häntänsä tervehdykseen, mihin kolli reagoi nyökäyttämällä kevyesti päätään.
Tänään joen vesi kuohusi siihen malliin, ettei astinkiviä pitkin kannattanut yrittää toiselle puolelle. Oli outoa, miten Kuutamotassu pelkäsi lumevettä, sillä eihän hän oikeasti olisi voinut siihen hukkua. Toisaalta, oli aivan yhtä outoa, että hän pystyi tapaamaan Tiikeriä unissaan ikään kuin tämä olisi oikeasti ollut samassa paikassa hänen kanssaan.
Kuutamotassu huomasi Tiikerin viittovan hännällään häntä kävelemään alavirran suuntaan. Hän noudatti kollin esimerkkiä ja lähti kävelemään joen viertä pitkin, samaan aikaan, kun Tiikeri kulki samaan suuntaan vastarannalla.
Jonkin matkaa kuljettuaan he saapuivat kohtaan, jossa veden virtaus ei ollut enää niin kova. Tiikeri kahlasi veden yli vaivattomasti ja nousi ylös vähän matkan päässä Kuutamotassusta. Kuutamotassu käveli häntä vastaan.
“Onpa mukava nähdä sinua taas”, hän kehräsi kollille, jonka kasvoilla käväisi hymyntapainen.
“Mitä klaaniin kuuluu?” Tiikeri kysyi heidän käydessään makaamaan ruohikkoon.
Siitä oli jo kuu, kun Kuutamotassu oli ensimmäisen kerran puhunut unessa Tiikerin kanssa. Sen jälkeen he olivat tutustuneet toisiinsa vähän paremmin, ja lähes joka yö he tapasivat vunessa joella ja vaihtoivat päivän kuulumiset. Kuutamotassu ei tiennyt Tiikeristä paljoakaan, vain sen verran, että tämä oli yksinäinen kulkija, joka oli kuullut klaaneista muilta erakoilta, jotka siitä syystä tai toisesta tiesivät. Kuutamotassulla ei pahemmin ollut ystäviä Eloklaanissa, joten Tiikeristä oli tullut hänelle sellaisen korvike. Kolli kuunteli hänen juttujaan ja keskusteli hänen kanssaan niitä näitä. Aluksi se oli tuntunut hieman oudolta, mutta pian Kuutamotassu oli tottunut erakon seuraan ja toisinpäin.
"Talvikkitassu osaa olla oikea takiainen turkissa. Hän tietää, mistä naruista vedellä, jotta minut saa ärsyyntymään", Kuutamotassu selitti Tiikerille turhautuneena. Hän makasi ruohikossa selällään ja katseli taivaalle, joka taittui epäluonnollisen violetteihin sävyihin. Siellä täällä tuikki tähti tai pari, mutta oli vaikea tulkita, mikä vuorokaudenaika unessa oikeastaan oli. Ehkä sellaista ei ollut - unilla kun ei aina välttämättä ollut minkäänlaista logiikkaa.
"Annat hänelle liikaa valtaa vaikuttaa", Tiikeri tokaisi jostain hänen vierestään. "Tämä Talvikkitassu vaikuttaa minusta kissalta, joka tarvitsee muita pönkittämään omaa egoaan tai muuten hän romahtaa."
Kuutamotassu ei voinut olla hörähtämättä ääneen. "No egoa siltä kissalta ei kyllä puutu. Kaikki varmaankin vihaavat häntä, mutta siitä huolimatta hän jaksaa ärsyttää muita minkä kerkiää."
"Yleensä kaikista ärsyttävimmät tapaukset ovat kaikkein epävarmimpia."
"Uskon sen vasta kun itse näen."
Kuutamotassu oli oppinut tunnistamaan, milloin heidän yhteinen aikansa alkoi olla lopuillaan. Hänen tajuntaansa eksyi ääniä tosimaailmasta: vaimeaa puheensorinaa, lehtien kahinaa, askelten töminää…
Hän vääntäytyi vaivalloisesti istumaan ja katsahti Tiikeriin, joka myöskin vaikutti tajuavan, että pian olisi aika herätä.
"Nähdään taas ensi unessa", hän sanoi tälle virnistäen. Tiikeri tuhahti huvittuneena, eikä sanonut mitään, ennen kuin haipui olemattomiin, ja Kuutamotassu havahtui oppilaiden pesässä.

Talvikkitassu istui yhä omassa vuoteessaan. Naaraan naamalla oli typerä, ylimielinen virne, kuten aina. Kuutamotassu kohottautui istumaan, yrittäen olla huomioimatta naarasta sen enempää kuin yleensä. Tiikeri oli oikeassa - hän ei saanut ruokkia oppilaan ylisuurta egoa yhtään enempää lähtemällä mukaan tämän kieroon peliin.
Yhtäkkiä Kuutamotassu tunsi hännän hipaisevan poskeaan, eikä hänen ollut vaikea arvata, kenelle se kuului. Hän siirsi kyllästyneen katseensa Talvikkitassuun, joka oli ääneti lipunut hänen luokseen.
"Sain kuulla ilouutisen siitä, että pääsimme samaan partioon", naaras härnäsi ja kiehnäsi Kuutamotassussa kiinni. Kuutamotassu nyrpisti nenäänsä ja tuuppasi oppilaan kauemmaksi, vaikka tiesi, ettei sillä ollut pitemmän päälle vaikutusta. Talvikkitassusta ei päässyt niin helpolla eroon, kuten hän oli saanut oppia kuluneen kuun aikana.
"Miten ihastuttavaa", hän hymähti ja väläytti ilmeisen tekaistun hymyn. "En malta odottaa sitä! Ehkä tänään sattuu olemaan tuulista, ja tuulenpuuska nappaa sinut mukaansa, eikä sinusta enää sen koommin kuulla."

//Talvikki?

Kimalaistassu selitti, minkälainen hyöty hänestä olisi esimerkiksi taistelupaikalla haavoittuneiden auttamisessa ja paikkailemisessa. Se olikin tärkeä taito, jos olisi sattunut syttymään isompi kahakka, johon Liljatuulen ja Leimusilmän käpälät eivät olisi riittäneet. Koin kyllä hyvin epätodennäköiseksi, että mitään isompaa syttyisi. Olihan se silti ihan hyvä pienempienkin haavereiden kannalta, että klaanissa oli enemmänkin yrttitietoisia aputassuja. Ihailin sitä, kuinka naarasoppilas oli itse halukas olemaan mahdollisimman hyödyllinen Eloklaanille.
"Laventelikukka tai Laventelisydän kuulostaisi minusta kauniilta soturinimeltä", Kimalaistassu naukui ilmoille kaksi nimiehdokasta ennen kuin ehdin vastaamaan tälle täysin. En ollut ehtinytkään miettiä soturinimeäni. Uskoin vahvasti siihen, että se minkä tulisin saamaan, olisi täydellinen minulle - niin kuin soturinimi oli jokaiselle. Näin minä ainakin halusin ajatella, ja ajattelinkin.
"Se tuntuu junnaavan paikoillaan, mutta pääsen tuleviin uintiharjoituksiin mukaan! Haluaisin oppia uimaan ja Mesitähti sanoi, että se on aivan mahdollista, mutta yksin se ei kuulemma ole turvallista. Mutta voin oppia ainakin uimisen perusteet. Ja olen aika hyvä jäljittäjä, vaikka itse sanonkin. Ajattelin pyytää Irvikitaa kanssani metsälle, hän on suhteellisen etevä saalistaja", Kimalaistassu kertoi koulutuksestaan. Olin helpottunut, etteivät kysymykseni olleet tuntuneet liialta tummanruskealle oppilaalle. Naaras kuitenkin siirsi nopeasti katseensa tassuihinsa mainitessaan Irvikidan. Mistäköhän se johtui? Reaktiosta päätellen en kuitenkaan aikonut kysellä asiasta sen enempää. En halunnut pakottaa Kimalaistassua puhumaan asioista, mistä hän ei välttämättä halunnut.
“Kyllä tuo kuulostaa minulle eteenpäin menemiseltä”, vastasin toiselle yrittäen ilmaista sanani mahdollisimman rohkaisevasti. En osannut kuvitella itseäni täysin Kimalaistassun asemaan, mutta minusta tuntui, että sanani olivat tarpeellisia, ja minun tuli saada toinen kuulemaan ne.
"Oletko tavannut rajalla koskaan ketään kuolonklaanilaista? Jos olet, niin oliko se jännittävää? Minä en ole koskaan, mutta toisaalta hyvä niin! He vaikuttavat kovin arvaamattomilta kissoilta", Kimalaistassu sanoi syöden viimeisen palasen ahvenesta. Kala oli ollut maukas, vaikkei se ehkä ollut ollut kaikista tuoreinta sorttia.
“Vain kokoontumisessa, mutta en minä sitä varsinaisesti tapaamiseksi sanoisi. Mitä nyt ohimennen heitä on Kuolonklaanin puolella rajapartiossa näkynyt, mutta onneksi en ole joutunut heidän kanssaan koskaan vastatusten. Ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi, he vaikuttavat arvaamattomilta”, tuhahdin sanojeni lopuksi. Minua ei kiinnostanut, minkälaisia kuolonklaanilaiset olivat, mutta rajanaapureina kai se oli jollain tavalla pakko kiinnostaa. Kunhan he vain pysyivät omalla puolellaan rajaa niin kuin mekin, kaikki oli hyvin. Havahduin ajatuksistani, minkä jälkeen ilmaisin Kimalaistassulle halustani painua nukkumaan. Olihan ahvenkin jo huvennut edestämme.
"Oli mukava jutella ja aterioida kanssasi, kiitos kun pyysit minua aterioimaan", naaraan sanat tuntuivat mukavilta kuulla. Ehkäpä olin antanut itsestäni hyvän kuvan toiselle! Lähdimme samaa matkaa oppilaiden pesälle.
“Ilo oli minun puolellani”, lausahdin vielä ennen kuin kumpikaan ehti pesälle asti. Hämäryydessä toivotimme toisillemme hyvät yöt. Haukotellen käytin vielä aikaa turkkini sukimiseen, kunnes lopulta silmäluomeni alkoivat painaa liikaa. Asetuin mukavaan asentoon ja hetkessä olin jo vaipunut syvään uneen.

Vihdoinkin oli koittanut se päivä, kun olin valmis saamaan soturinimeni. Olin haaveillut tästä päivästä yhä enemmän siitä lähtien, kun Kultasiipi oli saanut omansa. Jännitys oli poreillut vatsassani kokonaisen alkupäivän, eikä se ottanut rauhoittuakseen. Yritin pitää hengitykseni tasaisena, mutta se oli mitä mahdotonta, kun tiesi mitä odottaa. Yritin kaikesta huolimatta sukia häntääni ja saada sitä ojennukseen, mutta se tuntui tässä vaiheessa sulalta mahdottomuudelta. Muuten olin saanut itseni jo siistiksi. Huomasin emoni tulevan kohti. Nostin pääni häntäni seasta.
“Hei, Laventelitassu”, Minttuliekki sanoi lempeästi, mutta nähdessään hermostuneen katseeni, hän lisäsi vielä, “Onko kaikki hyvin?”
“On minulla!” sanoin nopeasti, vaikka epävarmuus kuulsi äänestäni. En pystynyt piilottamaan sitä emoltani. Minttuliekki päästi ulos lempeän huokauksen ja istuutui viereeni. Kylkemme hipoivat toisiaan, kun sinisilmäinen naaras ryhtyi katselemaan leirin aukiolla puuhailevia kissoja.
“Taidat jo tietää, mitä aion sanoa”, Minttuliekki aloitti. Hymähdin huvittuneena.
“Älä hermoile, kyllä se hyvin menee ja niin edespäin”, naurahdin. Emo katsahti minuun hymyillen.
“Siinä kuulit!” Minttuliekki ehti sanoa, kun kummatkin meistä huomasivat Mesitähden astelemassa kohti Litteäkiveä. Vatsanpohjassa tuntui kouraisu. Emo kosketti hännällään selkääni ja lähdimme yhdessä kohti Litteäkiveä, kun Mesitähti oli kutsunut klaanin koolle.
“Mene vain muiden oppilaiden luokse”, varapäällikkö lausahti viitaten lähellämme olevaan oppilasjoukkoon. Nyökäten kipitin nopeasti Talvikkitassun viereen, joka hänkin oli raahautunut paikalle. Kasvoillani loisti innokas hymy, kun sisareni oli täällä tukenani. Tuntui silti hivenen epäreilulta hymyillä, kun toinen ei saisi vielä soturinimeään. Kaikessa tässä eloklaanilaisten hulinassa en kuitenkaan suonut sille ajatukselle liikaa valtaa, kun oma jännitys sai korvissa suhisemaan.
“On tullut aika nimittää kolme uutta soturia!” Mesitähti kajautti kuuluvalla äänellä klaanilleen, joka oli kerääntynyt häntä kuuntelemaan. Supatus hiljentyi ympärillämme.
“Laventelitassu, Mehiläistassu ja Ampiaistassu”, Mesitähti aloitti ja pyysi meidät seurakseen Litteäkivelle. Tuntui jännittävältä kävellä kaikkien katseiden alla ja loikata kivelle. Sydän hyppäsi kurkkuuni katsoessani kiven päältä eloklaanilaisia. Mesitähti aloitti ensin puhuttelemalla minua. Tiesin, että oli täysin loogista, että sain nimeni ensin vanhimpana muista, jotka saisivat tänään soturinimensä. Silti se hermostutti. Siirsin katseeni Mesitähden vaaleanvihreisiin silmiin, ja tunsin rauhoittuvani hetkessä. Vaikka kolli seisoikin edessäni Eloklaanin päällikkönä, hän oli kuitenkin isäni, ja se rauhoitti minua.
“Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, Mesitähti lausui tutut sanat. “Laventelitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?”
“Lupaan”, sanoin äänessäni varmuutta. Minua ei enää jännittänyt paljoa, ja koin jopa nauttivani tilanteesta. Ehkei se tuntunutkaan enää niin pahalta, sillä en ollut yksin. Mesitähti ja kaksi oppilastoveriani seisoivat tällä samaisella kivellä.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Laventelitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Laventelitaivaana. Tähtiklaani kunnioittaa ystävällisyyttäsi ja yritteliäisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi”, päällikkö kajautti koko klaanin korville. Kasvoillani loisti pakostikin ylpeys itsestäni - olinhan päässyt elämässäni jo tähän pisteeseen saakka, vaikka paljon harjoitusta ja monia yrityksiä se oli vaatinutkin. Astuin hetkeksi sivummalle, kun seuraavana Mesitähti antoi soturinimen Mehiläistassulle. Mehiläistassu sai nimekseen Mehiläislennon. Mehiläistassun jälkeen oli Ampiaistassun vuoro, joka sai soturinimekseen Ampiaispiston.
“Ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi!” Mesitähti julisti vielä lopuksi katse Ampiaispistossa. Laventelitaivas, Mehiläislento ja Ampiaispisto. Olimme viimein saaneet soturinimemme! Pystyin tuntemaan ylpeyttä jopa kahden muun kissan puolesta. Olimmehan iältämme hyvin lähellä toisiamme, jonka takia olimme viettäneet hyvinkin tiiviisti aikaa pentutarhalla ja sen ulkopuolella.
“Laventelitaivas! Mehiläislento! Ampiaispisto!” eloklaanilaiset hurrasivat nimiämme. Mehiläislento asteli alas Litteäkiveltä ensimmäisenä, ja Ampiaispisto sekä minä seurasimme perässä. Laskeuduimme alas onnittelijoiden joukkoon, jolloin tiemme erosivat. Tiesin kuitenkin, että meillä olisi vielä yhteinen yö edessä, kun jäisimme vahtimaan leiriä hiljaisuudessa muiden nukkuessa.
“Talvikkitassu!” hihkuin ja puskin kissamassan läpi sisareni luokse. Vasta sanottuani naaraan oppilasnimen tajusin, kuinka ajattelematon olin aikaisemmin ollut. Pysähdyin ennen kuin ehdin saavuttaa sisartani.
“Onnea, Laventelitaivas!” Talvikkitassu aloitti ensimmäiseksi ja lisäsi vielä muutaman muunkin kehun joukkoon. En voinut peitellä suunnatonta iloani enää, kun oppilas vaikutti oikeasti olevan onnellinen puolestani. Seuraavaksi hän sanoi suuntaavansa toivottamaan onnittelut muillekin. Katsoin, kuinka Talvikkitassu meni ja sanoi muutaman sanan kummallekin ennen kuin hän asteli ulos kissamassasta tomerin askelin. Naaraan kasvoilla ei ollut samaa ilmettä, minkä hän oli minulle suonut. Ehkä minun pitäisi käydä keskustelemassa hänen kanssa seuraavana päivänä, kunhan olisin saanut levättyä ensin yövartion jäljiltä. En halunnut heti mennä hankaamaan soturiuttani tämän enempää hänen kasvoihinsa. Toisaalta myös tuntui, että nyt jos koskaan minulla oli oikeus nauttia huomiosta ja olla ylpeä itsestäni.

Lieskakajo hymähti ja naurahti, olihan hänen kysymyksensä ollut lähes itsestäänselvyys. Mesitähti oli hyvä päällikkö ja Lieskakajo aikoi seistä kollin rinnalla vaikeinakin aikoina. Omenahuuman kysymys sen sijaan yllätti hänet toden teolla. Mitäkö mieltä hän oli Tähtiklaanista?
"Yllättävä kysymys. Minä ainakin haluaisin uskoa, että sen kaltainen paikka on. Tiedäthän, se on lohdullista ajatella, että ei katoa ja kohtaa taas läheisensä. En ole koskaan ajatellut tätä, olen vain.. uskonut. Mutta kerta kysyit tätä, et taida itse uskoa Tähtiklaaniin? Uskotko mihinkään?" Lieskakajo naukaisi kysymyksensä takaisin ja kaksikko jatkoi matkaansa kohti leiriä.
"Saalistaminen tässä taisi jäädä, mutta minulla oli mukavaa. Ihan todella! Vaikutat mielenkiintoiselta kissalta, Omenahuuma", kolli naukui ennen kuin he astelivat leiriin.
Lieskakajo saapui leiriin Omenahuuman rinnalla ja katsahti uuteen tuttavuuteensa rennosti hymyillen.
"Oli hauskaa käydä kanssasi kävelemässä ja pelaamassa kysymyspeliä, käydään joskus uudelleen! Ehkä silloin saamme myös saalistakin. Se olisi nastaa", Lieskakajo naukaisi rennolla äänensävyllä ja virnisti ruskeaturkkiselle naaraskissalle. Omenahuuma vaikutti hänestä mainiolta tapaukselta ja Lieskakajo viettäisi toisen kanssa mielellään toistekin aikaa. Hänestä ystäviä ei voinut olla koskaan liikaa.
"Näkyillään, Omenahuuma!" punaturkkinen kissa toivotti hyvästinsä Omenahuumalle ja kääntyi sitten kohti tuoresaaliskasaa. Lieskakajon teki mieli ahventa, hän ei tällä hetkellä pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin ruokaa! Kuitenkin huudahdus keskeytti hänen ruokailuaikeensa.

"Lieskakajo, hei!" Nokkospilvi naukaisi kohteliaasti ystävälleen ja sai kollisoturin nielaisemaan. Hän oli vältellyt naarasta sangen taitavasti, mutta ehkä nyt olisi sopiva hetki tunnustaa kaikki? Lieskakajon sydämellä oli paljon ja hän todella halusi päästää kaiken ulos. Lieskakajo ei ollut koskaan tullut sinuksi rakkausasioiden kanssa ja hän oli niissä aivan surkea! Korvat luimussa hän lähti kulkemaan kohti ystävätärtään ja hymyili toiselle varovaisesti.
Lieskakajo istahti varovaisesti Nokkospilven vierelle ja katsoi kauniina pitämäänsä naarasta hiljaisen oloisena. Sisimmässään kolli halusi tunnustaa toiselle kissalle tunteensa, mutta pelkäsi tunnustuksensa olevan Nokkospilvelle liikaa. Lieskakajo ei halunnut järkyttää ystäväänsä, sillä hän välitti toisesta todella. Voisiko heistä ikinä tulla mitään? Kaksikolla oli takana pitkähkö, hyvä ystävyys eikä kolli niin vain luopuisi siitä. Lieskakajosta tuntui nuorelta kollilta, joka seisoi ensimmäisen ihastuksensa edessä. Ja sellainenhan Nokkospilvi hänelle oli, ensimmäinen ihastus. Eikä kolli mikään vanhus ollut, vaikkei klaanin nuorimpiin kuulunutkaan! Eihän kaikkia rakkauksia saatikka ihastuksia oltu tarkoitettu tapahtuviksi. Voisiko tämä olla sellainen? Lieskakajo ei tiennyt, Nokkospilvi oli sekoittanut hänen päänsä aivan täysin.
"No, sano nyt kun kuitenkin haluat sanoa jotain", Nokkospilvi naukaisi huvittuneena ja sai kollin kääntämään katseensa muualle. Lieskakajon sydän pomppi rinnassaan hermostuneena ja kollikissa pelkäsi sen lähettävän hänet lentoon. Jokin sai kuitenkin Lieskakajon perääntymään ja pudistelemaan päätään. Tietäisipä naaras vain, kyllähän hän halusikin sanoa jotain. Lieskakajo ei vain kyennyt siihen, ei nyt eikä todennäköisesti huomennakaan.
"Minä... Minä sain eilen yhden hyvän idean ja ajattelin pyytää mielipidettäsi siitä. Mutta minulle tulikin pieni este. Tarkoitan, että jos mennään metsälle joskus toiste?" Lieskakajo naukui kömpelösti ja säröilevällä äänellä. Valehtelijana Lieskakajo vastasi laululintusta, hän oli erittäin huono siinä ja Nokkospilvi varmasti aisti hänen valheensa. Kolli nielaisi ja kömpelö, hyvittelevä hymy piirtyi hänen kasvoilleen.
"Miksi sinä valehtelet? Kai minä nyt näen sinun läpi, et ole kummoinen valehtelija!" naaraskissa kivahti ja otti parempaa asentoa. Lieskakajo ei ehtinyt edes avata suutaan, kunnes naaras jo jatkoi:
"Olet ollut jo monta päivää ihan outo! Mikä sinulla on? Sinä välttelet minua ja pakenet nähdessäsi minut. Sano ihan suoraan mikä sinua vaivaa. Minä luulin, että me olemme ystäviä ja ystävät pystyvät puhumaan kaikesta! Mutta sinä taidatkin olla saamaton hiirenaivo, kun et edes saa sanottua mikä sinulla on", Nokkospilvi suutahti piikikkäällä äänensävyllä ja nousi ylös.
"Odota, minä voin kyllä selittää!" Lieskakajo huudahti säikähtäneenä ja hänen silmistään paistoi epävarmuus.
"Jutellaan sitten kun sinä pystyt siihen, minä menen nyt partioon", ruskeavalkoinen kissa mouraisi ja kääntyi kannoiltaan. Lieskakajo katsoi Nokkospilven perään epätoivoisena ja huokaisi sitten. Nokkospilvi oli oikeassa, hän oli saamaton ja täysi hiirenaivo. Miten vaikea oli sanoa kolme sanaa, minä pidän sinusta? Lieskakajo tunsi itsensä pelkuriksi ja jäi lavat lytyssä kyhjöttämään aukiolle. Lieskakajosta tuntui murheelliselta, entä jos hän menettäisi Nokkospilven lopullisesti? Kolli oli yrittänyt kertoa toiselle, mutta kaikki tuntui vain menevän mönkään, kun pitäisi olla vakavana. Toisaalta, soturi mietti olisiko tämä hukattu mahdollisuus. Entä jos naaras tunsisikin samoin? Entä jos he molemmat olisivat vain typeriä pelkureita, jotka pakoilivat vastuitaan? Lieskakajo päätti, että hän ottaisi itseään niskasta kiinni ja puhuisi Nokkospilvelle sopivan hetken tupsahtaessa eteensä. Sen hän tekisi pian, sopiva hetki tulisi kyllä. Eikö? Sen olisi pakko tulla!

Kului hetki, jos toinenkin, kunnes Lieskakajo tunsi hännän näpäytyksen kyljessään. Lieskakajo käänsi hitaasti katseensa ja hänen silmänsä havaitsivat Leimusilmän. Kolli katsoi Lieskakajoa hyväntahtoisen oloisena ja parantajan suussa oleva hiiri herätti Lieskakajon ruokahalun.
"Hei, ajattelin että kaipaisit seuraa. Näytät hieman surkealta nimittäin. Ja viimekertainen juttutuokiomme keskeytyi ikävästi", Leimusilmä naukaisi kohteliaalla äänensävyllä ja punaturkkinen kissa kohensi hieman ryhtiään. Kiitollinen hymy levisi Lieskakajon kasvoille ja hän teki Leimusilmälle tilaa.
"Sopiiko kysyä mitä tuossa tapahtui? Nokkospilvi lähti aika äkäisen näköisenä, teillä taisi olla riitaa?" Leimusilmä kysyi uteliaasti ja räpäytti silmiään. Lieskakajo nyökkäsi hetken hiljaisuuden jälkeen ja huokaisi.
"Taisin tällä kertaa todella mokata. Olen vain vältellyt häntä, koska..." Lieskakajo huokaisi ja katsoi parantajakollia totisen oloisena.
"Koska?" Leimusilmä uteli ja sai soturin naurahtamaan huvittuneena. Mustavalkoinen kolli todella tunnettiin uteliaana tapauksena ja tämä vain vahvisti hänen käsitystään siitä. Asia ei kuitenkaan haitannut Lieskakajoa, päinvastoin.
"Ei puhuta siitä nyt. Miten sinun päiväsi on mennyt? Pitävätkö eloklaanilaiset sinut kiireisenä joutuessaan tikkujen kanssa tekemisiin?" Lieskakajo naukaisi vitsikkäästi. Leimusilmä ei vaikuttanut hänestä ainakaan hurjan vakavalta kissalta, joten Lieskakajo uskaltautui vitsailemaan kollikissan seurassa.
"Ainakin kuulin Talvikkitassun räpättäneen yhtenä päivänä tulleensa paikatuksi taisteluharjoitusten takia. Mitä oli tapahtunut, kertoivatko he sinulle?" Lieskakajo uteli toiselta ja haukkasi hiirestä suurehkon palasen.

//Leimu? ;))

"Käydäänkö tutkimassa Kuolonklaanin rajaa? Se voisi olla mielenkiintoista!" Aurinkotassu kysyi innoissaan. "Mennään vain mutta ei olla pitkään", sanoin hiljaa ja lähdin hölkkäämään kohti Kuolonklaanin rajaa. Aurinkotassu hypähti kaatuneen puun ylitse. "Tuletko sinä?" hän kysyi hämmentyneenä. Kapusin puunrungon ylitse. "Hiljempaa", kuiskasin. "Emme saa jäädä kiinni!" Hypähdin alas tupsahtaen lehtien sekaan. Viime lehtisateen lehdet olivat jääneet lumen alle ja nyt kun uusi viherlehti ja kasvit tulvivat maasta lehdet maatuivat pikkuhiljaa. Pyrähdin juoksuun kohti rajaa. Tällä kertaa varoisin ylittämästä sitä ollenkaan. Jarrutin tassut liukuen. Aurknkotassu tuli perästä hieman hitaammin. "Minulle kävi hassu juttu ensimmäisenä päivänäni koulutuksessa", sanoin ja naurahdin muistolleni. "Jahtasin kania suoraan rajan yli Mäyräkynsi-nimisen soturin tassuihin. Annoimme kanin hänelle mutta hän ei näyttänyt kovin iloiselta." Aurinkotassukin naurahti. "Sellaista sattuu", hän totesi ja katseli rajan ylitse. "Voisimmepa mennä tutkimaan tuonne", sanoin hiljaa. Seikkailunhalu valtasi minut ja olisin halunnut rynnätä rajan ylitse. Olin kuitenkin tehnyt sen jo kerran enkä uskaltaisi toiste. Murahdin leikkisästi.
//Arska

"Tuletko sinä sieltä?" Sypressitassu kysyi, hänen kuononsa oli leirin puolella. "Tule jo ennen kuin sinut nähdään! Vai etkö uskalla?" Naaras kysyi hiukan piikikkäästi. Katselin epävarmana vuorotellen Sypressitassua ja oppilaidenpesää. Ei ole oikein käydä salaa yöllä tutkimus retkellä, mitä Hiilihammaskin sanoisi jos jäisimme kiinni. Tämä on väärin,mutta tunnen vetovoimaa lähteä leiristä. Emmin hetken, Sypressirassu näytti kärsimättömältä. "Tulen!" Kuiskasin, ja ahtauduin aukosta leirin ulkopuolelle. Näin yövartijat, ja painauduimme molemmat mataliksi. Hiivimme hiljaa eteenpäin, se oli vaikeaa. Yritin parhaani mukaan varoa etten astu keppien päälle, keskityin vain siihen, koska tassuni olivat suuret. Saimme hiivittyä tarpeeksi kauas leiristä, nyt pystyi puhumaan normaalisti, eikä yövartijat kuule. Istahdin paikoilleni, Sypressitassu tuli vierelleni. "Miksi tulimme tänne?" Sain sanottua pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Halusin tutkia reviiriä ilman mestaria, ja yöllä on kaunista", Sypressitassu vastasi tyynesti ja katsoi taivaalle. Taivaalla tuikki tähtiä, niitä oli niin monta, ettei niitä pystynyt laskemaan. "Se on totta, mutta rikomme sääntöjä, mitä jos jäämme kiinni?" kysyin hiukan huolestuneena, ja käänsin katseeni tähdistä Sypressitassuun. "Emme jää kiinni, palaamme vain ajoissa", Sypressitassu vastasi ja katsoi tähtiä. Havahduin katselemaan ympärilleni, oli pimeää, ja pelkäsin että pensaikosta hyppää kettu tai mäyrä, mutta eniten pelkäsin käärmeitä. En uskaltanut kertoa pelostani kenellekkään, en edes Hiilihampaalle. Sypressitassun turkki hipaisi kylkeäni, punastuin turkkini alla. Hetken tunsin jopa pehmeitä tunteita naarasta kohtaan, ravistin päätäni. Ei Aurinkotassu, ei hempeitä tunteina ennen soturi-ikää. "Sypressitassu", kuiskasin hiljaa. Sypressitassu käänsi päätään minua kohti. "Niin?" Hän sanoi. "Minä tuota… ei mitään", sanoin hiukan nolona ja käänsin katseeni. "Sinä mitä? Kerro vain!" Sypressitassu sanoi ja hymyili. "Ei se ollut mitään!" Sanoin ja katsoin muualle. Minun olisi pitänyt sanoa, että tykkään sinusta, mutta en uskaltanut. Mitä jos hän olisi torjunut minut? Se olisi ollut kauheaa! "Selvä", Sypressitassu sanoi. "Käydäänkö tutkimassa Kuolonklaanin rajaa? Se voisi olla mielenkiintoista!" Ehdotin innoissani Sypressitassulle.

// Sype?

Kävelyretken aikana Lauhalaukan varoitus oli noussut taas mieleeni. Se sai minut turhan varovaiseksi, ja pienikin rasahdus jossain lähistöllä olisi saanut minut säikähtämään. Omaksi onnekseni mitään epämääräisiä ääniä ei kuulunut, mutta pelkäsin Hiilihampaan huomaavan minun olevan epäilyttävän varovainen. Luotin Hiilihampaaseen täysin, joten katsoin parhaaksi kertoa hänelle varoituksesta, jonka olin saanut oranssinkirjavalta tähtisoturilta. Hiilihammas näytti yllättyneeltä ja huoli metsän turvallisuudesta taisi tarttua myös häneen. Soturi keskittyi nyt entistä enemmän ympäristön tarkkailuun.
Tuntui kuin raskas paino olisi puolittunut harteiltani, kun sain kerrottua asiasta Hiilihampaalle. Toki olin puhunut asiasta jo Minttuliekin, Liljatuulen ja Leimusilmän kanssa, mutta siitä huolimatta pelko metsässä piilevästä vaarasta vain paisui sisälläni.
"Minusta meidän kannattaa kuunnella hänen neuvoaan ja pysytellä valppaana. Emme vielä tiedä, minkä takia, mutta uskon hänellä olleen hyvä syy antaa sinulle tuo varoitus", Hiilihammas lausui hiljentäen ääntään samalla, kun tämä kohtasi vihreän katseeni. Nyökyttelin hitaasti päätäni.
"Välillä vain mietin, että mitä jos olen ymmärtänyt jotakin väärin? Entä jos se ei olekaan varoitus? On kulunut kuita, eikä mitään ole tapahtunut. Joudummeko nyt elämään loppuikämme peläten ja odottaen, että jotakin tapahtuu?" kysyin hiljaa, miltei kuiskaten ja katsoin Hiilihammasta epäröiden. Soturin kasvoille piirtyi mietteliäs ilme, ja tämän jäänsininen katse harhautui minusta siniseen taivaaseen. Vauhtimme oli hidastunut huomattavasti, lähinnä vain askelsimme silloin tällöin askeleen verran eteenpäin nummilla.
"En tiedä", Hiilihammas totesi pahoillaan ja käänsi taas katseensa minuun, "ehkä on vain jatkettava elämää normaalisti, mutta pitää samalla varoitus mielessä."
"Olen ajatellut samoin. Olisitko kiltti ja pitäisit tämän asian vain itselläsi? En tahdo huolestuttaa eloklaanilaisia, jos tämä ei olekaan varoitus. Luotan kyllä, että jokainen on tarpeeksi valppaana vaaran varalta kulkiessaan leirin ulkopuolella", esitin pyynnön Hiilihampaalle. Kolli nyökkäsi.
"Tietenkin, jos niin pyydät", tabbykuvioinen kolli lupasi. Oloni oli huomattavasti kevyempi kuin aiemmin. Sain olla kiitollinen siitä, että minulla oli tukenani Hiilihampaan kaltainen soturi.
"Meidän pitäisi varmaankin palata takaisin leiriin", tokaisin huomattavasti rauhallisempana kuin äskettäin. Hiilihammas oli kanssani samaa mieltä, joten käännyimme ympäri ja kuljimme samaa reittiä pitkin takaisin kohti metsää.

Kimalaistassu yllättyi hieman Laventelitassun vastauksesta. Naaras oli kuvitellut, että kaikki nauttivat kiipeilyistä ja yläilmoissa roikkumisesta. Naaras tunsi pientä ärsyyntyneisyyttä, hän ei muuta tehnytkään kun mätkähdellyt maahan.
"Aijaa, minä luulisin että pitäisin kiipeilemisestä. Tuuli tuntuu turkissa niin mukavalta", naaraskissa naukaisi hiljaisella äänellä ja kallisti päätään. Hänen oli edelleen vaikea uskoa, että joku ei pitäisi kiipeilemisestä. Kimalaistassu pelkäsi hieman Laventelitassun reaktiota hänen kertomukseensa parantajien auttamisesta. Osa kissoista ei katsonut parantajia kovin hyvällä silmällä ja Kimalaistassusta Laventelitassu voisi olla sellainen kissa. Hän ei uskaltanut luottaa muihin oppilaisiin kaiken kokemansa jälkeen, mutta yllättyi iloisesti, kun Laventelitassu esittikin hänelle jatkokysymyksen. Raidallinen kissa mietti hetken.
"Se tuntui sopivalta ja mielekkäältä tehtävältä. Jos tulisi taistelu, voisin auttaa paikkaamalla haavoittuneita kissoja. Taistelemaan minusta nyt ei ole, se on toki selvää. Mutta mielelläni autan parantajia ja yrtit tuoksuvat hyvältä. Olisin mielelläni parantaja, mutta onhan meillä Liljatuuli ja Leimusilmä", Kimalaistassu intoutui selittämään ja keskittyi sen jälkeen saaliin valitsemiseen. Valkoruskea naaras repäisi ahvenesta palasen mutusteltavaksi ja jäi miettimään vastausta sinisilmäisen kissan kysymykseen. Kimalaistassu piirteli leirihiekkaan kynnellä viivoja ja jäi miettimään millaisen soturinimen pesätoveri voisi saada. Hänestä Laventelikukka olisi kaunis soturinimi, mutta hän ei ollut varma halusiko naaras kauniin nimen vai enemmän karskin nimen. Kimalaistassu oli kuullut eräänä päivänä, kun Talvikkitassu oli kailottanut suureen ääneen haluavansa nimekseen Talvikkikynnen tai jonkun muun yhtä karskin.
"Laventelikukka tai Laventelisydän kuulostaisi minusta kauniilta soturinimeltä", Kimalaistassu naukui ajatuksensa ilmoille ennen Laventelitassua. Kimalaistassu kumartui sitten varovaisesti ahvenen puoleen ja haukkasi siitä muutaman pienen palasen.
“Odotan kyllä soturiutta! Ehkä silloin saa enemmän vapautta - suurempi vastuukin kuulostaa hyvältä. Eniten varmasti odotan juuri sitä, että pääsee touhuamaan enemmän oman pään mukaan. Kyllä minä tietenkin mestariani kuuntelen, mutta tuntuisi mahtavalta olla itse vastuussa päivän kulusta!” Mesitähden tytär selitti hyväntuulisena ja avasi suunsa välittömästi uudelleen lohduttaakseen raidallista oppilasta:
“Äläkä sinä murehdi, tuskin tulet oppilaiden pesään yksin jäämään!”
Kimalaistassu hymyili jo hieman rohkeammin Laventelitassulle, joka vaikutti jo ystävällisemmältä tapaukselta.
“Minulla on myös vahva tunne siitä, että sisaruksesi tulevat kyllä pitämään sinulle seuraa - myös heidän ollessaan jo sotureita. Ei kukaan ole sinua yksin jättämässä, jos sitä pelkäät”, Laventelitassu jatkoi mahdollisimman ystävällisesti ja sai Kimalaistassun jopa hieman rentoutumaan. Ei toinen vaikuttanutkaan siskonsa kaltaiselta tapaukselta. Naaraskissa räpäytti silmiään mietteliäänä, kun Laventelitassu kysyi uteliaana naaraan koulutuksesta. Kimalaistassu mietti hieman ja katsahti tassuihinsa. Hänen koulutuksensa tuntui perustuvan enemmän teoriaan, sillä Kimalaistassu halusi hallita sen. Ainakin hän voisi opettaa muita teorian kautta.
"Se tuntuu junnaavan paikoillaan, mutta pääsen tuleviin uintiharjoituksiin mukaan! Haluaisin oppia uimaan ja Mesitähti sanoi, että se on aivan mahdollista, mutta yksin se ei kuulemma ole turvallista. Mutta voin oppia ainakin uimisen perusteet. Ja olen aika hyvä jäljittäjä, vaikka itse sanonkin. Ajattelin pyytää Irvikitaa kanssani metsälle, hän on suhteellisen etevä saalistaja", Kimalaistassu kertoi Laventelitassulle. Raitaturkki katsahti käpäliinsä mainitessaan Irvikidan, hän todella piti vanhemmasta kollikissasta. Toinen oli aina niin reilu häntä kohtaan! Pitiköhän Laventelitassu enemmän saalistamisesta vai taistelemisesta?
"Oletko tavannut rajalla koskaan ketään kuolonklaanilaista? Jos olet, niin oliko se jännittävää? Minä en ole koskaan, mutta toisaalta hyvä niin! He vaikuttavat kovin arvaamattomilta kissoilta", Kimalaistassu selitti Laventelitassulle ja nielaisi viimeisen palasen ahvenesta. Naaraskaksikko oli saanut aterioitua ahvenen ja iltakin oli laskeutunut kaksikon ylle.
"Minun pitäisi varmaan jo mennä nukkumaan! Soturinimityksiini ei ole enää kauaa ja haluan olla hyvässä terässä sinä päivänä", Laventelitassu naukaisi ystävällisesti ja kosketti hännällään Kimalaistassun kylkeä.
"Oli mukava jutella ja aterioida kanssasi, kiitos kun pyysit minua aterioimaan", Kimalaistassu naukui pehmeällä äänellä ja nousi itsekin seisomaan. Kimalaistassu ja Laventelitassu lähtivät kulkemaan yhtä matkaa oppilaiden pesälle. Pesälle päästyään kaksikko toivotti toisilleen hyvät yöt ja suuntasivat omille sammalilleen. Naaras käpertyi varovaisesti huojuen omille sammalilleen ja sulki sinertävät silmänsä.

//Päätin tän tilanteen nyt, jos haluat nimittää Laventelin, Ampparin ja Mehiläisen :D Jos et, niin voidaan jatkaa näillä?

Talvikkitassua ärsytti Kuutamotassun hiljaisuus, joten hän vilkaisi Kuutamotassun sotkeentunutta turkkia. Virne levisi naaraan kasvoille ja hän alkoi sukimaan sitä virnuillen. Kuutamotassu vilkaisi naaraaseen happamasti.
"Pidä kielesi erossa turkistani. Sukisit välillä omaa turkkiasi, niin se ei olisi aina noin takkuinen", naaras totesi viileästi ja oppilas huokaisi. Kuutamotassu oli niin tylsää ja vakavaa seuraa!
"Sinun kannattaisi etsiä käpäliisi Pohjaharha, olette molemmat yhtä tylsiä kissoja", Talvikkitassu haukotteli ja sukaisi etukäpäläänsä laiskasti. Naaras ei käsittänyt, hän oli kokeillut jokaisen kikkansa. Miten Kuutamotassu ei ollut vielä räjähtänyt?
"Ensinnäkin on täysin sinun syytäsi, että me molemmat olemme täällä nyt paikattavana. Kynsien käyttäminen harjoituksissa on kielletty ihan hyvästä syystä, pöhelö, mutta sinä et sitä tunnu tajuavan, sillä olet liian täynnä itseäsi", mustavalkoinen kissa naukaisi ja hänen häntänsä huiski vasten pesän lattiaa kiukkuisena. Kuutamotassu avasi suunsa juuri kun punaruskea kissa oli heittämässä oman välikommenttinsa:
"Jos kaikki olisivat yhtä tyhmiä kuin sinä, täällä istuisi hoitoa odottamassa enemmänkin oppilaita. Ja mitä Kimalaistassuun tulee, hän on sinua tuhat kertaa fiksumpi ja parempi kissa."
Kuultuaan Kuutamotassun sanat hän tuhahti. Oliko naaras todella noin pihalla?
"Olet enemmän pihalla kuin kuu, taivas ja ruohikko! Kimalaistassuhan on säälittävä sintti, ei lainkaan verrattavissa minuun", Talvikkitassu naukaisi närkästyneenä ja Kuutamotassu tuntui kiukustuvan entistä enemmän.
"No, mitä sinä vielä odotat. Käy päälle vain", Talvikkitassu virnisti ja iski silmää toiselle.
"Vai eikö hentoinen neitokainen uskalla?" naaras kuiskasi ja jatkoi virnuiluaan. Riidanhaluinen kissa hivuttautui taas hieman lähemmäksi mustavalkeaa turkkia ja oikein autuaasti hinkkasi itseään vasten Kuutamotassua.
"Turkkisihan on varsin pehmoinen, kuin untuvaa ja pala pilveä. Sääli että sen kantaja vaikuttaa myös sisältä varsin pehmolta", Talvikkitassu huokaisi olevinaan harmistuneena.

//Kuutamo?

"Näitkö sinä mitään unta? Jos näit niin mitä?" Aurinkotassu kysyi innoissaan. Katsoin häntä hetken ja mietin sitten. Uneni oli unohtunut jo ja jäänyt jonnekin kauas alitajuntaani. "Näin jotain unta mutta en muista mitä", vastasin rauhallisemmin kuin toinen. Aurinkotassu oli kertonut nähneensä saalistus unta. Hän oli napannut kanin ja ollut juuri puraisemassa, kun olin herättänyt. "Syy miksi alunperin herätin sinut oli se, että halusin lähteä tutkimusretkelle." Aurinkotassu katsahti vasta nyt ulos. Kollin silmät suurenivat. "Nythän on yö!" hän sanoi hieman liian lujaa. "Niin on ja hys nyt mennään", kuiskasin hiljaa herättämättä muita. Luotin Aurinkotassunkin pysyvän hiljaa ja pujahdin ulos pesästä. Oli yön pimein aika ja hämäryys oli täyttänyt leirin. Melkein koko leiri nukkui jo mutta pari kissaa oli vartiossa leirin suuaukolla. Olin edellispäivänä löytänyt aukon piikkiherne muurista ja nyt olin jo kovaa vauhtia ahtautumassa siitä, kun vahdissa olevat Okraviiksi ja Viherkatse eivät katsoneet. Minulle tuli hieman huono-oma tunto kun Viherkatse kuitenkin oli Hallavarjon kumppani mutta en antanut sen häiritä vaan tunkeuduin aukosta ali. "Tuletko sinä sieltä?" kysyin tunkien nenäni leirin puolelle. "Tule jo ennen kuin sinut nähdään! Vai etkö uskalla?" kysyin hieman piikikkäästi. Aurinkotassu empi selvästi.

"Minä menen nyt nukkumaan", Sypressitassu ilmoitti hymyillen. "Tuletko sinäkin?" naaras kysyi. Katsoin Sypressitassua, ei ollut vielä myöhä. Olin kyllä väsynyt harjoitusten jälkeen. Venyttelin hiukan ja haukottelin. "Voisin tulla myös, minua väsyttää ja jalkoihin sattuu", vastasin Sypressitassulle, ja haukottelin taas. Sypressitassu nyökkäsi. Naaras nousi ylös, ja lähti kävelemään kohti oppilaidenpesää. Nousin ylös ja käppäilin Sypressitassun perässä. Oppilaiden pesä oli tyhjä, muut oppilaat olivat varmasti harjoittelemassa. Kävelin vuoteelleni ja kävin makuulleni, Sypressitassu oli jo ehtinyt nukahtaa. Naurahdin hiljaa, hän oli jo varmasti hyvin väsynyt. Käpäliäni hiukan särki, mutta makoilu tuntui hyvältä. Nyt kun minulla oli aikaa, pystyin miettimään asioita. Minua jännitti hyvin paljon soturiksi pääseminen. Soturina on varmasti hyvin kivaa, kun sai lähteä leiristä milloin tahtoi. Kuulostan varmaan siltä että olen juuri päässyt oppilaaksi, vaikka siitä onkin jo aikaa. En ehtinyt paljoa ajatella, kun silmäni lupsahtelivat kiinni. Pian tuhisin tyytyväisenä unissani.
*Unessa*
Kävelin metsässä, tuuli tuiversi mukavasti turkilleni. Autingonsäteet lämmittivät kasvojani. En nähnyt muita. Joki solisi vieressäni mukavasti. Hengitin syvään, ilma oli hyvin raikasta. Pensaikosta hyppi esille jänis. Pudottauduin vaanimis asentoon, ja väijyin jänistä. Hyppäsin kohti jänistä, ja sain sen. Hymähdin tyytyväisenä, kun puraisin sen kaulaa. Aloin suunnitella ateriointia, ja olin juuri puraisemassa palaa.
*Hereillä*
Joku tökki minua, raotin silmiäni hiukan ärtyneesti. Syoressitassu tökki kylkeäni. "Oletko hereillä?" Sypressitassu kysyi. Noudin istumaan ja katsoin naarasta väsyneesti. "Nyt olen", mutisin väsyneesti ja haukottelin. "Näin hyvää unta, olin juuri aloittamassa jäniksen syömistä, kun herätit minut", sanoin hiukan ärtyneesti. "Anteeksi", Sypressitassu sanoi hiljaa. "Näitkö sinä unta? Jos näit kerro mitä unta näit", sanoin piristävästi. Nypin muutaman sammalhipun turkistani ja hymyilin odottavasti.

// Sype?

Kuutamotassu ei voinut käsittää, miten joku saattoikin olla niin ärsyttävä kuin Talvikkitassu. Naaras oli lampsinut parantajan pesälle riidanhaluisen näköisenä ja tullut suorinta tietä istumaan aivan kiinni Kuutamotassuun. Kuutamotassu yritti kyllä ottaa tähän etäisyyttä vaihtamalla paikkaa, mutta toinen oppilas pysyi tiiviisti mukana kuin iilimato.
Hän oli vannonut itselleen, ettei lähtisi enää mukaan Talvikkitassun typeryyksiin, joten kun takkuturkkinen naaras alkoi jälleen pommittaa häntä lapsellisilla kysymyksillään, hän pysyi vaiti. Talvikkitassua se selvästikin ärsytti, sillä pian tämä tokaisi:
"Sinä olet kyllä tylsä, oletko aina noin kuivakkaa seuraa? Pah, ihme ettet kerää kukkia, kuten hiirenaivoinen siskosikin. Vai onko se kenties sinun salainen paheesi?"
Kun naaras toi esille Kuutamotassun kolmijalkaisen siskon, Kimalaistassu, Kuutamotassun piti todella pinnistellä, ettei olisi räjähtänyt ja käynyt tämän päälle. Hän ei ollut tuntenut Talvikkitassua vielä kauaa, mutta nyt jo hänelle oli selvinnyt, että Kimalaistassu oli takkuturkkisen oppilaan vakituinen kiusanteon kohde, eikä hän voinut sallia sitä. Vielä yksikin halpamainen maininta Kimalaistassusta, ja Kuutamotassu varmistaisi, että parantajilla kestäisi kaksinverroin pidempään paikata Talvikkitassu kuntoon.
"Olen edelleen sitä mieltä, että kynsiä olisi saatava käyttää. Mitä itua harjoituksissa muuten edes on?" Talvikkitassun nurina rapsutti Kuutamotassun hermoja, ja Kuutamotassun oli mahdotonta pysyä enää hiljaa.
"Ensinnäkin on täysin sinun syytäsi, että me molemmat olemme täällä nyt paikattavana. Kynsien käyttäminen harjoituksissa on kielletty ihan hyvästä syystä, pöhelö, mutta sinä et sitä tunnu tajuavan, sillä olet liian täynnä itseäsi." Kuutamotassu porasi kiukkuisen katseensa Talvikkitassuun ja huiski hännällään parantajan pesän lattiaa. "Jos kaikki olisivat yhtä tyhmiä kuin sinä, täällä istuisi hoitoa odottamassa enemmänkin oppilaita. Ja mitä Kimalaistassuun tulee, hän on sinua tuhat kertaa fiksumpi ja parempi kissa."

//Talvikki?

"Jaetaanko saalis?" Aurinkotassu kysyi hymyillen. Nyökkäsin iloisesti ja kipin tuoresaaliskasalle hakemaan meille jäniksen. Laskin sen leirin laidalle ja istuuduin sen eteen. Ystäväni kiihdytti askeliaan ja tuli luokseni. Haukkasin ensimmäisen haukun jänistä ja annoin Aurinkotassun ottaa sitten. Jatkoimme samalla lailla jakaen koko jäniksen kahteen pekkaan. Olimme molemmat saaneet juuri vatsamme kylläisiksi, kun viimeinen pala jänistä katosi Aurinkotassun suihin. "Pidän jäniksistä", sanoin hiljaa ja punastuin sitten turkkini alla. Minusta tuntui kuin minun olisi pitänyt sanoa: "Pidän sinusta." Hymyilin kuitenkin itsevarmasti päälle ja toivoin ettei Aurinkotassu epäilisi mitään. En tietenkään pitänyt hänestä mitenkään erityisesti hän oli vain ystävä. Pelkkä ystävä. Tai ehkä jopa paras ystävä mutta ei mitään ystävää tai parasta ystävää enempää. "Niin minäkin." "Uiminen oli mielestäni tosi hauskaa!" sanoin vain jotain sanoakseni. Olin oikeasti tykännyt veden tunnusta käpälissä ja tunteesta vatsanpohjassa, kun ylitin joen uimalla. Korppisiipi oli näyttänyt niin ylpeältä, kun olin onnistunut hyvin sekä uimisessa, että taistelussa. Aurinkotassu oli taistellut todella hyvin minua vastaan ja olin kuitenkin suoriutunut hyvin isomman oppilaan kanssa. Jos Hallavarjo tietäisi minun ystävystyneen Aurinkotassun kanssa, hän olisi varmasti ylpeä minusta kun kerran uskalsin tehdä sellaisen tempun. Mitäköhän Hallavarjo oli tällä hetkellä tekemässä? Etsin katseellani valkoista kollia leiristä mutta en löytänyt tätä. Se ei kuitenkaan haitannut minua sinänsä koska olinhan minä nyt Aurinkotassun seurassa. Olisi kuitenkin ollut hauska jutella kollin kanssa taas vaihteeksi. "Minä menen nyt nukkumaan", ilmoitin hymyillen. Minua väsytti harjoitusten jälkeen vaikka ei ollut vielä edes hirveän myöhä. "Tuletko sinäkin?" kysyin. Jos Aurinkotassu ei tulisi, voisin mennä itsekseni.
//Arska

Kimalaistassu hymyili, mutta hymy oli hyvin varovainen. Toivoin, etten itse tehnyt tummanruskean naaraan oloa epämukavaksi. En oikein ollut panostanut tuttavien hankkimiseen oppilasurani aikana, ja siihen piti tulla muutos. Olisi siis parasta pistää parastaan Kimalaistassulle! Talvikkitassukin luultavasti haluaisi minun hankkivan tuttavuuksia. Hän tuskin katsoisi näitä tekemisiäni hyvällä, mutta uskoin, että sisareni tulisi leppymään jossain vaiheessa Kimalaistassun suhteen.
"Pidätkö kiipeilemisestä? On varmasti hieno tunne, kun voi kiivetä yläilmoihin ja tuntea tuulen turkissaan", oppilaan äänessä kuulsi unelmointi. En ollut tajunnutkaan, kuinka jokin niin epämiellyttävä asia minulle, voisi tuntua täysin päinvastaiselta toiselle. Kimalaistassun sanoista päättelin, ettei hän ollut vielä päässyt kokeilemaan kiipeilyä. Soturikoulutus oli varmasti toiselle haaste jo sinänsä, enkä ollut osannut ajatellakaan, kuinka paljon enemmän työskentelyä soturinimen saaminen vaatisi naaraalta.
“Ei se kiipeily ole niin mukavaa, mitä luulisi. Yläilmoista alas mätkähtäminen ei ole mitään herkkua se! Olisin mieluusti jättänyt kiipeilyharjoitukset kokematta, jos sellaiseen olisi ollut mahdollisuus”, lausuin äänessäni huvittuneisuutta. Ehkä sanani myös iskostaisivat toiselle, etteivät kaikki muiden oppilaiden kokemat jutut olleet aina yhtä mielekkäitä, miltä osa sai ne kuulostamaan.
"Laventeli on minusta myös kaunis. Minä autan välillä parantajia ja yrttien lisäksi myös muut kasvit kiehtovat minua", Kimalaistassu vastasi, kun olin kertonut suosikkikukakseni laventelin. En ollut tiennytkään, että toinen auttoi parantajia. Se mahtoi olla vaativaa puuhaa, mitä olin käynyt parantajan pesällä kurkkimassa. Yrttejähän oli ties kuinka monia ja ne kaikki olisi pitänyt tietää nimeltä ja mitä niillä piti tehdäkään. Ei oppilas mikään hyödytön kissa siis ollut. Toinen ei ehkä pystynyt toimimaan samalla mittakaavalla harjoituksissa kuin me muut, mutta ilmeisesti häneltä löytyi paljon enemmän erityisosaamista kuin esimerkiksi minulta. Se oli pakko myöntää.
“Mistä sinä keksit parantajia auttamaan?” kysyin pieni hymynkare kasvoillani. Tuoresaaliskasalle päästyämme Kimalaistassu käytti paljon aikaa sopivan saaliin valikoimiseen, mutta toisaalta eipä minulla mihinkään kiire ollut. Asetuttuamme syömään sain luvan aloittaa, ja nopeasti repäisinkin ahvenesta palasen mutusteltavaksi.
"Mitä sinä odotat soturiudeltasi eniten? On varmasti jännittävää saada soturinimi. Huoh, saisipa joku naaras pentuja. Minä jään melkein yksin, kun teistä tulee sotureita!" sinisilmä huokaili. Nielaisin ahvenen palasen alas kurkustani. Kallistin päätäni mietteliäänä. Tosiaan, Kimalaistassun koulutuksessa tulisi menemään paljon kauemmin hänen pentuetovereihinsa nähden. En ollut osannut ajatella asiaa hänen näkökulmastaan. Mahtoi olla ikävää, kun muut saisivat jo soturinimensä, pääsisivät nukkumaan sotureiden pesään ja jatkaisivat elämäänsä, ja sitten joutuisi itse jäämään seuraamaan kaikkea sivusta. Itseäni kauhistutti ajatella moista!
“Odotan kyllä soturiutta! Ehkä silloin saa enemmän vapautta - suurempi vastuukin kuulostaa hyvältä. Eniten varmasti odotan juuri sitä, että pääsee touhuamaan enemmän oman pään mukaan. Kyllä minä tietenkin mestariani kuuntelen, mutta tuntuisi mahtavalta olla itse vastuussa päivän kulusta!” selitin toiselle tuon nakertaessa ahventa.
“Äläkä sinä murehdi, tuskin tulet oppilaiden pesään yksin jäämään!” naukaisin varmuutta äänessäni. Ei Kimalaistassun kannattaisi murehtia turhaan siitä, että hän viettäisi meitä muita kauemmin aikaa oppilaana. Mielestäni siinä ei ollut naaraan tilanteessa mitään hävettävää, vaikka toki tilanne ikävä muuten olikin.
“Minulla on myös vahva tunne siitä, että sisaruksesi tulevat kyllä pitämään sinulle seuraa - myös heidän ollessaan jo sotureita. Ei kukaan ole sinua yksin jättämässä, jos sitä pelkäät”, puhelin toiselle mahdollisimman ystävälliseen sävyyn.
“Missä vaiheessa koulutuksesi muuten on? Mitä kaikkea pystyt tekemään?” kysymykset tulivat ulos uteliaisuudesta innostuneista, mutta pian käänsin katseen tassuihini. Olinkohan kysynyt täysin vääriä kysymyksiä? Juurihan Kimalaistassu oli harmitellut, ettei hän pääsisi samaan aikaan soturiksi, ja nyt minä menin kyselemään hänen koulutuksestaan! Varovaisuuteni saattoi johtua paljolti siitä, miten Kimalaistassu oli reagoinut sisareni sanoihin silloin suurissa harjoituksissa. En halunnut antaa itsestäni samanlaista kuvaa, ja pystyin vain toivomaan, ettei Kimalaistassu ottaisi kysymyksiäni pahalla.

// Kimmo?

Kun Lieskakajo kertoi odottavansa viherlehdessä eniten lämpimiä vesiä, hyvää riistaa sekä seikkailuja klaanitoverien kanssa, mieleeni muistui yhteinen matkasuunnitelmamme Harhamietteen ja Kirpputäplän kanssa. Mietin, milloin se mahtaisi saada tuulta purjeisiinsa.
"Entä sinä?" Lieskakajo kysyi heti oman vastauksensa perään. Minun ei tarvinnut miettiä omaa vastaustani pitkään:
"Odotan myöskin sitä, että vedet lämpenevät! Haluan niin kovasti päästä taas uimaan."
Lieskakajo hymyili ja nyökäytti päätään. Sen jälkeen hän piti lyhyen ajatustauon, ennen kuin ehdotti seuraavaa:
"Pelataanko kysymyspeliä? Se voisi olla hyvä tapa tutustua toisiimme, en nimittäin tiedä sinusta nimesi lisäksi yhtään mitään."
Kohotin toista kulmaani kysyvästi - niin mitä peliä? "Niin mitä?" kysymys livahti kieleltäni.
"Kysellään toisiltamme kysymyksiä, kiperiä ja vähän helpompia, näin me opimme tuntemaan toisemme hieman paremmin!" Lieskakajo selvensi. Uskoin päässeeni jyvälle siitä, mitä kolli ajoi takaa, eikä minulla ollut oikeastaan mitään sitä vastaankaan, joten kohautin vain lapojani suostumisen merkiksi.
"Pelataan vain."
Lieskakajon ilme kirkastui kertaheitolla. "Minä voin aloittaa! Hmm, pidätkö sinä Mesitähteä hyvänä päällikkönä, luotatko häneen?" hän meni kysymyksillään suoraan syvään päätyyn, mutta ei se minua haitannut. Pidin siitä, ettei asioita yritetty kaunistella liikaa kiertelemällä ja kaartelemalla - suorin reitti oli monesti parhain.
"Tietenkin minä luotan häneen", sanoin epäröimättä ja naurahdin, "olinhan sentään hänen oppilaansa, ja ehdimme tutustua toisiimme melko hyvin sinä aikana. Ja on hän ihan hyvä päällikkökin - ainakin parempi kuin Punatähti."
Pidin sitten lyhyen miettimistauon, kun yritin keksiä, mitä kysyisin vuorostani Lieskakajolta. Soturi oli avannut pelin kainostelematta, enkä minäkään siis aikonut pelata pienillä panoksilla.
"Mitä mieltä sinä olet Tähtiklaanista? Uskotko sen olevan olemassa, vai pidätkö sitä enemmänkin vain vanhojen kissojen horinana, jonka avulla klaani yritetään pitää kasassa?" kysyin vähintäänkin yhtä suorasti kuin Lieskakajo oli kysynyt ja porasin katseeni kolliin.

//Lieska?

Kimalaistassu: 41kp! -

Hallavarjo: 11kp -

Sypressitassu: 32kp! -

Kuutamotassu: 40kp! -

Omenahuuma: 6kp -

Hiilihammas: 11kp -

Aurinkotassu: 49kp!

Lieskakajo: 5kp -

Mesitähti: 10kp -

Ampiaistassu: 21kp! -

Talvikkitassu: 46kp! - Olet nyt valmis soturiksi!

Laventelitassu: 16kp -

Helmipilkku: 68kp! -

Katselin kun Sypressitassu ui joen yli, nyt olisi minun vuoroni. Katselin vettä epävarmana, ja väläytin Hiilihampaalle pelokkaan katseen. "Hyvin se menee, siitä vain uimaan", tummanruskea kolli rohkaisi ja tuuppasi kylkeäni. Hymyilin varovasti ja laskin käpäläni veteen, se oli viileämpää kuin luulin. Värähdin kun laskin molemmat etu tassuni veteen. Pian olin vatsakarvojani myöten vedessä. Potkin jaloillani, niin kuin Korppisiipi oli äsken ohjeistanut Sypressitassua. Naaras kehui oppilastaan vastarannalle, mutta Sypressitassu katseli uteliaana suoritustani. Sain hädin tuskin pidettyä leukaani veden pinnalla, potkin lujempaa etten uppoaisi pohjaan. Olin melkein vastarannalla, kun tassuni pettivät. Uppsin veteen kokonaan, nousin pian pintaan potiimalla rajusti, ja vedin itseni rannalle. "Sinun täytyy vielä harjoitella Aurinkotassu, et hallitse tassujasi kunnolla", Hiilihammas sanoi arvionsa. Katselin hiukan nolona suuria tassujani. Miksi? "Ei se haittaa, eivät kaikki ole hyviä uimaan", Sypressitassu lohdutti myötätuntoisesti. Väläytin hänelle vinon hymyn. "Varokaa!" Ulvaisin huvittuneena ja ravistin turkkiani. Korppisiipi ja Hiilihammas perääntyivät nopeasti, Sypressitassu ei ehtinyt karkuun. "Hei! Ei ole kivas!" naaras naukaisi huvittuneena. Ja läiskäytti tassullaan joen vettä, niin että vettä lensi päälleni. "Eipäs aleta pelaamaan vesisotaa", Korppisiipi muistutti huvittuneena. Naurahdin ja katsoin hymyillen Sypressitassua. "Lähdetäänkö leiriin?" Sypressitassu kysyi Korppisiiveltä uteliaaan oloisena. "Kyllä lähdetään, harjoittelut saavat nyt loppua tältä päivältä", Korppisiipi vastasi ja tassutti eteenpäin. Kävelin mestarini Hiilihampasn perään rennosti, minulla ei ollut mitään kiirettä. Minua hiukan palelsi kun tuuli osui vielä märkään turkkiini, onneksi aurinko vielä paistoi. Ennen kuin huomasinkaan, seisoimme leirissä. "Saatte syödä", Hiilihammas naukaisi, ennen kuin käveli tiehensä. Katsahdin Sypressitassua hymyillen. "Jaetaanko saalis?" kysyin lempeällä äänellä.

// Sype?

Talvikkitassu tuijotti Kuutamotassua polttavan vihaisella katseella. Okraviiksi katsoi Talvikkitassua syyttävänä, ei edes pettyneenä kuten Utusielu. Sekin harmitti Talvikkitassua. Oliko kolli tiennyt, että hän tulisi vielä mokaamaan? Talvikkitassu nielaisi kyyneleen, joka valui suolaisena hänen poskelleen. Hän oli saanut kaikista typerimmän mestarin ikinä! Jopa Kuutamotassu oli saanut paremman mestarin ja se jos mikä sapetti punaruskeaa takkuturkkia. Utusielu tokaisi harjoituksien olleen tässä tältä erää ja lähti vakavailmeisenä Kuutamotassun kanssa. Talvikkitassu vältteli kahden naaraan katsetta ja tuijotti Okraviistä haastavana. Sitten naaras vilkaisi vielä Kuutamotassuun.
"Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin minä olisin-", takkuturkki yritti jatkaa keskustelua, mutta Kuutamotassu keskeytti hänet vihaisella katseellaan.
"Voisitko ystävällisesti tukkia suusi ja painua hiiteen?" mustavalkea naaras sihahti ja käänsi katseensa mestarinsa puoleen.
"Niin, Kuutamotassu. Käveleppäs kiltisti mestarisi kanssa", Talvikkitassu naukui matkien Utusielun ääntä ja sai tuimat katseet molemmilta aikuisilta kissoilta.
"Ehei, odotahan. Sinä et palaa vielä leiriin", raidallinen kolli murahti ja Talvikkitassu löntysteli Okraviiksen luokse.
"Minä olin tosissani, sinun oppilasaikasi pitenee. Ja jos et käyttäydy, niin jopa Kuutamotassu ja Sypressitassu nimitetään sinua ennen. Että minua välillä hävettää sinun käytöksesi, koita nyt olla kissoiksi edes kerran elämässäsi", Okraviiksi tuhahti piikikkäästi ja Talvikkitassun teki mieli näyttää kollille kieltä. Okraviiksi lähti sitten sanaakaan sanomatta hänen edelleen ja Talvikkitassu käveli kollin takana. Hän näytti Okraviikselle salaa kieltä ja lampsi sitten sanaakaan sanomatta kohti leiriä. Että häntä sapettikin kaikki tapahtunut. Hän ei voinut uskoa, että Laventelitassusta tulisi häntä ensin soturi. Se teki Talvikkitassun vihaiseksi, vaikka hän yrittikin olla onnellinen siskonsa puolesta. Silti se tuntui vaikealta, hän todella olisi halunnut saada nimensä samaan aikaan, kuin kaikki muut. Mutta Okraviiksi oli pilannut kaiken! Naaras tunsi pienen pistoksen omatunnossaan. Ehkä hänkin oli tehnyt jotain väärin. Tai oli, Talvikkitassu tiesi, että kynsien esille ottaminen oli ollut väärin. Kuutamotassukin piti häntä taatusti hiirenaivona. Pah, siinähän pitäisi. Naarasta ei paljoa jonkun Kuutamotassun mielipiteet kiinnostaisi. Saisi pitää aivan keskenään vaikka millaisia mielipiteitä.

Leiriin päästyään Talvikkitassu nielaisi. Okraviiksi käski häntä odottamaan ja suuntasi itse Mesitähden puheille. Talvikkitassu suki etukäpäläänsä, tuntui että millään ei ollut enää väliä. Hän saisi nimensä myöhemmin, aivan sama mitä hän tekisi nyt. Talvikkitassu tunsi kirvelyä käpälässään, se oli yksi Kuutamotassun tekemistä haavoista. Naarasoppilas itse oli jo suunnannut parantajanpesälle. Tietenkin oli, olihan toinen saanut haavoja itse Talvikkitassulta. Naaras vilkaisi päällikönpesän suuntaan ja luikahti sitten itsekin parantajanpesään. Mesitähden pettymystä hän jopa hieman pelkäsi. Naaras oli luvannut isälleen, että käyttäytyisi kunnolla. Talvikkitassu seisoi kuitenkin edelleen mielipiteensä takana, harjoituksissa olisi saatava käyttää kynsiä. Silloin vasta ne olisivat realistiset. Mesitähti etsisi hänet kyllä tassuihinsa, kun rangaistus olisi virallinen.
"Kappas, onko "lempikissani" täällä. Sehän on itse Möhlijä-Kuutamotassu", Talvikkitassu naukaisi väkevällä äänellä ja ujuttautui aivan toisen turkkiin kiinni. Kuutamotassun siirtyessä, hän siirtyi itsekin.
"Saitko paljonkin runtua Utusielulta?" punaruskea kissa uteli Kuutamotassulta ja virnisti naaraalle sitten.
"Noh, milloinkas me otamme uusintaottelun? Toki ymmärrän, et ole aivan vielä valmiina häviöösi! Katsotaan toivutko sinä tästä ikinä", takkuturkki kerskui pesätoverilleen, saamatta vieläkään kunnollista reaktiota aikaseksi.
"Sinä olet kyllä tylsä, oletko aina noin kuivakkaa seuraa? Pah, ihme ettet kerää kukkia, kuten hiirenaivoinen siskosikin. Vai onko se kenties sinun salainen paheesi?" Talvikkitassu tuhahti ja heilautti häntäänsä. Hän alkoi sukia rintaturkkiaan ja odottamaan parantajien saapumista pesään.
"Olen edelleen sitä mieltä, että kynsiä olisi saatava käyttää. Mitä itua harjoituksissa muuten edes on?" Talvikkitassu nurisi ja yritti hakea oikeutusta teolleen.

//Kuutamo?

Kimalaistassu nyppi etutassun karvoja hieman hermostuneena. Naarasta hermostutti, pitikö Laventelitassu hänestä? Laventelitassu oli kuitenkin Talvikkitassun sisko ja täten voisi omata samanlaisen ajatusmaailman. Kisoissa Laventelitassu oli vaikuttanut kuitenkin ihan mukavalta, vaikkakin Kimalaistassu olikin pysytellyt aika taka-alalla. Kimalaistassua pelotti tutustua muihin, vaikka halusikin saada uusia ystäviä. Onneksi hänellä oli Irvikita, kolliin hän luotti täysin. Hetken hän myös mietti Aurinkotassua, heidän välit olivat olleet hieman kiusalliset kollin paljastuksen lähteen. Naaras huokaisi hiljaa ja kääntyi Laventelitassun puoleen.
“Harjoittelin tänään kiipeilytekniikoita mestarini kanssa, ihan mukava päivä siis”, naaraskissa naukaisi ja Kimalaistassu hymyili toiselle varovaisesti.
"Pidätkö kiipeilemisestä? On varmasti hieno tunne, kun voi kiivetä yläilmoihin ja tuntea tuulen turkissaan", naaras naukaisi unelmoivalla äänensävyllä. Hänkin toivoi voivansa joskus vielä kiipeillä, vaikka tiesikin sen olevan tässä elämässä mahdotonta. Ehkä Tähtiklaanissa sitten aikaisintaan, jos sielläkään. Laventelitassun huvittunut tuhahdus sai hänet luimistelemaan korvia häpeissään. Toinen ei tosiaan tainnut pitää kukista.
"Anteeksi, en minä sitä sillä tarkoittanut", Laventelitassu kiirehti sanomaan ja naukaisi pitävänsä laventelista kukkana. Kimalaistassu nyökkäsi hymyillen.
"Laventeli on minusta myös kaunis. Minä autan välillä parantajia ja yrttien lisäksi myös muut kasvit kiehtovat minua", Kimalaistassu kertoi varovaisesti, mutta iloisella ja lempeällä äänensävyllä.
“Mitä sinä muuten niillä kukilla? Niiden ulkonäönkö takia?” Laventelitassu kysyi ja lähti hiljakseltaan kohti tuoresaaliskasaa. Kimalaistassu mietti hetken, kunnes hän naukaisi:
"Minusta ne ovat kauniita ja kiehtovia. Punoisin niitä mielelläni turkkiini, mutta ne eivät pysy kovinkaan kauaa. Sen vuoksi koristelen niillä pesää ja petiäni", Kimalaistassu selitti oppilaalle ja katseli tuoresaaliskasaa ujosti. Naaraan pesätoveri naukaisi hänelle käyvän mikä vain saalis ja että valintavuoro olisi Kimalaistassulla. Raidallinen kissa mietti hetken, tälläiset valinnat tuntuivat hänestä vaikeilta. Lopulta kissa valitsi ujosti kalan ja nosti sieltä ahvenen. Hän katsahti Laventelitassuun varovaisesti ja lähti valkoruskean oppilaan perässä kohti oppilaiden pesää. He istahtivat auringon lämmittämään paikkaan ja Kimalaistassu teki Laventelitassulle tilaa. Naaras laski ahvenen Laventelitassun jalkoihin ja nyökkäsi kalan suuntaan.
"Aloita sinä vain", naaras naukaisi hiljaa ja heilautti häntänsä suojakseen.
"Mitä sinä odotat soturiudeltasi eniten? On varmasti jännittävää saada soturinimi. Huoh, saisipa joku naaras pentuja. Minä jään melkein yksin, kun teistä tulee sotureita!" Kimalaistassu huokaili harmistuneena. Laventelitassu saisi varmasti jonkin nätin nimen, totta kai! Naarashan oli niin nätti ja hieno kissa, päällikön tytärkin kaiken lisäksi.

//Laventeli?

Vaikka Kuutamotassu oli tiennyt, ettei kynsien käyttäminen taisteluharjoituksissa ollut sallittua, Talvikkitassu oli jotenkin onnistunut provosoimaan hänet rikkomaan sääntöjä. Hän oli halunnut iskeä kyntensä naaraan kuonoon ja tukkia sen, mutta ei ollut saanut siihen tilaisuutta, kun mestarit olivat tajunneet tilanteen.
Kuutamotassu tunsi Talvikkitassun kynsien tekemien naarmujen polttelevan vatsaansa, mutta vielä enemmän häntä poltteli Utusielun pettynyt katse. Hänen isänsä ei varmasti ikinä ollut tuottanut näin isoa pettymystä Utusielulle kuin hän juuri nyt. Kaikki oli tuon typerän Talvikkitassun syytä!
Okrakarva uhosi, että hänen soturinimensä saaminen viivästyisi tämän tempauksen johdosta. Talvikkitassu ei suostunut kuitenkaan uskomaan sitä ja mutisikin Kuutamotassulle puoliääneen, että saisi varmasti nimensä ajallaan. Kuutamotassu puolestaan ei uskonut sanaakaan Talvikkitassun suusta. Mikäli hänkin saisi vastaavan rangaistuksen, hän tulisi syyttämään Talvikkitassua siitä koko loppuelämänsä.
"Eivätköhän harjoitukset olleet tältä erää tässä", Utusielu tokaisi ja katsoi kahta oppilasta vakavailmeisenä. Kuutamotassu vältteli hänen katsettaan ja piti päänsä alhaalla - häntä nolotti, että hän oli lähtenyt mukaan Talvikkitassun alhaiseen peliin.
Vierestään hän kuuli, miten Talvikkitassu yritti vielä puhua hänelle, mutta hän ei todellakaan ollut juttutuulella juuri nyt.
"Voisitko ystävällisesti tukkia suusi ja painua hiiteen?" Kuutamotassu sihahti hampaittensa takaa takkuturkkiselle oppilaalle ja loi tähän vihaisen katseen. "Sinusta on ollut ihan tarpeeksi harmia tälle päivälle!"
"Kuutamotassu", Utusielun ääni oli käskevä. Kuutamotassu käänsi katseensa mestariinsa, joka katsoi häntä tuimasti. "Kävele kanssani", soturi pikemminkin käski kuin pyysi.
Kuutamotassu nielaisi ja tassutti sitten vanhemman naaraan perään hännänpää hermostuneesti kiemurrellen. Talvikkitassu jäi kaksin Okrakarvan kanssa harjoittelupaikalle, mutta pian kuulin heidän lähtevän kävelemään perässämme.
"Olen todella pettynyt", Utusielu sanoi, kun he olivat ottaneet vähän etäisyyttä takana tulevaan parivaljakkoon. "Sanoin ihan selvästi ennen harjoituksen aloittamista, että kynsien käyttäminen on kielletty."
Kuutamotassu olisi halunnut inttää vastaan ja sysätä kaiken syyn Talvikkitassun niskaan, mutta hän tiesi, ettei Utusielu olisi niellyt sitä. Hän oli yhtä lailla ollut mukana käyttämässä kynsiä, ihan sama, miten paljon hän syyttäisi Talvikkitassua siitä.
"Minä tiedän, ja olen siitä kovin pahoillani! Annoin Talvikkitassun provosoida itseäni, mikä ei tule enää toistumaan", hän maukui alistuvasti, toivoen, että Utusielu voisi antaa hänelle anteeksi. Hän ei halunnut Hiilihampaan saavan kuulla huonoja uutisia heti ensimmäisten yhteisharjoitusten jälkeen.
"Talvikkitassu osaa olla kilpailuhenkinen, impulsiivinenkin, mutta jos haluat olla häntä parempi, sinun on yritettävä malttaa mielesi", Utusielu opasti tällä kertaa jo vähän pehmeämmin. "Onneksi kumpikaan teistä ei ehtinyt loukkaantua pahasti."
Kuutamotassu vilkaisi mestariinsa päin ja näki tämän kasvoilla myötätuntoisen hymyn. Hänenkin naamalleen levisi helpottunut hymynkare.
"Kerrotko tästä isälle?" hän kysyi varovasti.
Utusielu naurahti ja pudisti sitten päätään. "Olin kyllä joskus hänen mestarinsa, mutta en ole hänen emonsa. Ei minun tarvitse raportoida hänelle kaikkea", soturitar hyrisi huvittuneena. "Selviät tällä kertaa pelkällä varoituksella, mutta jos sama toistuu jatkossa, seuraamukset tulevat olemaan vakavammat, ymmärtähän?"
Kuutamotassu nyökkäsi vakavoituen. Hän ei aikonut langeta Talvikkitassun ansaan toistamiseen. Naaras saisi pelata likaisi pelejään aivan yksinään.

Leirissä Utusielu huomasi Kuutamotassun vatsassa olevat naarmut, joista tihkutti vähän verta, ja lähetti hänet parantajan pesälle. Kuutamotassu ei pistänyt vastaan, vaan suuntasi mukisematta parantajien kololle.
Liljatuulen oppilas, Leimusilmä, otti hänet vastaan ja lähti hakemaan jotakin yrtinlehtiä tulehduksen ehkäisemiseksi. Odotellessaan parantajaoppilaan paluuta, Talvikkitassu asteli Kuutamotassun harmiksi pesään. Kuutamotassu loi toisen oppilaan suuntaan murhaavia katseita, mutta yritti sitten jättää tämän kokonaan huomiotta ja kääntyi katsomaan siihen suuntaan, johon Leimusilmä oli mennyt.

//Talvikki?

Olimme pian uimapaikalla. Jännitys ja into kuplivat vatsassani. Ensimmäiset uintiharjoitukseni! "Jännittääkö sinua, Aurinkotassu?" kysyin innoissani. "Kai hieman", kolli vastasi. Kävelimme yhdessä. Vaikka oli vasta viherlehden alku olimme molemmat kuumissamme taisteluharjoituksien jälkeen. "Olemme perillä", Hiilihammas Aurinkotassun mestari ilmoitti. Korppisiipi asteli veteen. Vesi oli selkeästi vielä hieman viileää. Kokeilin käpälälläni veden pintaa. Olin tietenkin nähnyt lammikoita useammankin kerran ja joen monia kertoja, kun olin ylittänyt sen mutta en ollut koskettanut vettä ennen käpälälläni. Vesi tuntui samaan aikaan aineelliselta mutta valahti pois käpälästäni oitis, kun nostin sen. Se kuitenkin jätti käpäläni märäksi, joka myös hämmensi minua. Aurinkotassulla oli selvästi enemmän itseluottamusta ja hän kahlasi veteen. Menin perässä, koska halusin näyttää etten ollut heikompi. Värähdin hiukan, kun vesi saavutti vatsani karvat. Vilkaisin kolliin. Hän katseli, kun Korppisiipi ylitti joen helposti. “Teillä ylettää käpälät tarpeeksi kauan pohjaan joten kokeilkaa vain”, hän kehotti. Työnnyin eteenpäin, koska halusin näyttää Aurinkotassulle hänen paikkansa. “Kauho vettä käpälilläsi”, Korppisiipi ohjeisti ja niin minä tein. Uskaltauduin nostamaan käpäläni ja kauhoin niillä vettä. Pysyin tasapainossa ja kauhoin vettä tasaisesti kaikilla neljällä käpälälläni. Häntäni oli pinnalla juuri niinkuin Korppisiivelläkin oli ollut. Saavutin toisen penkereen pian ja nousin vedestä. Ravistelin turkistani vedet pois. Katselin Aurinkotassun suoritusta. “Hyvin meni!” Korppisiipi kääntyi kehumaan minua. Jännitin miten toisella oppilaalla menisi! “Kiitos”, hymyilin mestarilleni. Keskityin siihen miten Aurinkotassulla menisi.
// Arska?

Talvikkitassua ärsytti Kuutamotassun kyllästynyt katse. Hän janosi jotain suurempaa tunnetta eikä vain muutamaa tylsää katsetta!
"Ne ovatkin sitten onnenkyyneliä", Talvikkitassu sihahti vastaukseksi ja mulkaisi Kuutamotassua. Ärsyttävä tapaus todella! Talvikkitassukin kääntyi sitten ohjeistusta jakavien kissojen puoleen, jotta ei saisi pahaa katsetta Okraviikseltä. Kolli osasi olla halutessaan hyvinkin pelottava ilmestys. Naaras kääntyi virne kasvoillaan Kuutamotassun puoleen ja painoi mieleensä juuri kuullut ohjeet. Naarasta ärsytti, miksi he eivät voisi käyttää kynsiä harjoituksissa? Jos hänellä olisi oppilas, hän järjestäisi kyllä aidompia taisteluharjoituksia eikä tälläisiä nössöjä. Epävarmuus värähti naaraan rinnassa, sillä jos hän nyt häviäisi, kukaan ei ottaisi häntä enää koskaan tosissaan. Ei ainakaan Kuutamotassu, joka taatusti luulisi silloin olevansa jotain. Pah! Talvikkitassu ravisteli päätään, mitä hän tälläisiä mietti? Totta kai hän voittaisi! Okraviiksi komensi kaksikon aloituspaikoilleen ja Talvikkitassu vilkaisi vielä yhden kerran vastustajaansa ennen paikalleen tassuttelua. Talvikkitassu asettui taisteluasentoon ja tuijotti Kuutamotassua voitonnälkäisellä katseella.
"Valmistaudu häviöösi", naaras kuiskasi viekkaasti ja huiskautti yhden kerran häntäänsä varoitukseksi. Utusielun äänen kajahtaessa punaruskea kissa syöksähti kohti mustavalkoista naarasta, joka väisti nipin napin hyökkäyksen kierähtämällä sivulle. Talvikkitassu jarrutti taitavasti ja varoi luisumasta. Tätä liikettä hän oli harjoitellut kauan ja kerrankin se onnistui! Itsevarmuus kohosi hänen päässään ja naaras lähti juoksemaan kohti Kuutamotassua. Hän potkaisi naarasta kylkeen ja potkun voimasta Kuutamotassu kaatui.
"Hidas!" naaras päästi jälleen sihahduksen ilmoille. Oppilaan yrittäessä nousta ylös, Talvikkitassu veti toisen takakäpälät alta ja loikki hieman kauemmas. Omahyväinen katse kuikuili Talvikkitassun kasvoilla, kun Kuutamotassu ärähti hänen olevan hiirenaivo. Talvikkitassu oli juuri vastaamassa nuoremmalle naaraalle, mutta yllättäen Kuutamotassu ponkaisikin häntä kohti. Talvikkitassun väistöliike epäonnistui ja hän tarrasi etukäpälillään haliotteella Kuutamotassua niskasta. Naaras potki toista takakäpäliin, mutta menetti tuoksinnassa itsekin tasapainon. Pian naaraskaksikko kieri maassa yhtenä sekämelskana ja he pitivät hurjaa sähinää.
"Kuule ketunmieli, tehdään tästä vähän hauskempaa. Luuletko että tälläiset harjoitukset opettavat sinulle jotain? Ota kynnet esille, niin katsotaan kumpi tässä on oikeasti voittaja. Ainoa sääntö on, että kuolettavaa liikettä ei saa käyttää, sillä me emme ole säälittäviä tappajia. Hah, tuskin edes osaisit sellaista Lasken kolmeen ja sitten aloitetaan", Talvikkitassu naukui hiljaisella äänellä ja varoi mestariensa korvia. Talvikkitassu ei paljastanut, että ei itsekään tiennyt miten äkillisesti kuolettava liike tehtäisiin, sillä Elloklaanissa ei opetettu niitä. Opetettiinkohan Kuolonklaanissakaan? Kuutamotassu ei ehtinyt vastata, kun naaras jo kajautti:
"Kolme!"
Naaras iski Kuutamotassua kynsillään toisen vatsaan ja yritti pyristellä Kuutamotassun otteesta pois. Kuutamotassu kauhaisi etukäpälällään multapaakun maasta ja iski sen naaraan silmiin. Kuutamotassu hämääntyi hetkeksi ja Talvikkitassu pääsi nousemaan maasta. Naaras korjasi nopeasti asentonsa ja valmistautui vastaanottamaan Kuutamotassun seuraavan hyökkäyksen. Talvikkitassu lähti kiertämään kehää naaraan ympärillä ja virnuili toiselle. Kuutamotassu mulkaisi pesätoveriaan kyllästyneisyydestä äreänä ja lopulta hyökkäsi kynnet esillä kohti Talvikkitassun kylkeä. Naaras yritti väistää, mutta puu oli ilmestynyt hänen tielleen ja oppilas kaatui vastustajansa voimasta. Talvikkitassu ähkäisi ja mulkaisi Kuutamotassua. Naaras yritti sivaltaa Kuutamotassua kynsillään kuonoon, mutta pian kuului tulistunut ärähdys, joka keskeytti molempien naaraiden liikkeet.
"Mitä Tähtiklaanin nimeen täällä tapahtuu? Pidättekö te tälläistä pelleilyä hauskanakin? Me emme käytä kynsiä harjoituksissa", Okraviiksi jyrähti kaksikolle ja Talvikkitassu nielaisi. Tarkoituksena oli olla, että kumpikaan aikuisista ei huomaisi.

"Ja Talvikkitassu, tiedät varsin hyvin että sinulla oli yksi mahdollisuus käyttäytyä lähes aikuisen kissan tavoin. Pidän omatassuisesti huolen, että sinut nimitetään myöhemmin. Ehkä tämä opettaa sinulle jotain, sinä et saa tänään syödä. Käyn Mesitähden puheilla heti tänään", kolli jatkoi selvästi kyllästyneenä oppilaansa temppuiluihin. Talvikkitassu tuijotti eteensä vihaisena ja epäuskoisena.
"Hän vain uhoaa, tietenkin minä saan nimeni ajallani", naaras mutisi Kuutamotassulle, joka vaikutti siltä, että hän ei uskonut sanaakaan mitä Talvikkitassu oli juuri päästänyt suustaan. Todellisuudessa Talvikkitassua ketutti, voisiko hän oikeasti saada nimensä muiden jälkeen? Pah, Okraviiksi ei voisi olla niin hiirenaivoinen.

//Kuutamo?

Kuutamotassu siirsi kyllästyneenä katseensa Talvikkitassuun, joka katseli häntä uhmakas pilke vihreissä silmissään. Hän ei sitten millään voinut käsittää, mistä takkuturkkisen naaraan jatkuva nokittelu oli peräisin. Kuutamotassu oli realisti ja äärimmäisen tietoinen siitä, että tulisi tänään mitä todennäköisimmin häviämään Talvikkitassulle, sillä tämä oli ollut oppilaana häntä pidempään. Siitä huolimatta hän tunsi yleensä olemattoman kilpailuviettinsä puskevan pintaan - hän halusi rökittää Talvikkitassun ja viedä tältä väärät luulot itsestään!
"Valmistaudu kuule ihan itse itkemään itsesi uneen ensi yönä", mustavalkoinen oppilas sihahti vieressään olevalle Talvikkitassulle, mutta sulki sitten suunsa, kun sai Utusielulta tuikean katseen osakseen.
"Jos te molemmat voisitte nyt jättää turhat löpinät pois ja keskittyä kuuntelemaan ohjeistusta", kilpikonnalaikkuinen soturi murahti lievästi närkästyneen kuuloisena. Kuutamotassu mulkaisi vielä kerran Talvikkitassua, ennen kuin kääntyi mestarinsa puoleen ja keskitti kaiken huomionsa tähän. Hän oli jo antanut naaraan häiritä itseään aivan tarpeeksi.
"Kuten teille on varmaan jo tähän mennessä tullut selväksi, tänään harjoitellaan taistelemista. Harjoituksen ideana on kehittää reaktiokykyänne ja harjaannuttaa pelisilmäänne. Harjoitus tapahtuu kaksinkamppailun muodossa - luonnollisesti kynnet piilossa, sillä tarkoituksena ei ole satuttaa toista oikeasti. Käyttäkää hyväksenne kaikkea oppimaanne." Utusielun ohjeet olivat tiiviit ja selvät, mutta siitä huolimatta Kuutamotassu ei voinut olla tuntematta pientä epävarmuutta. Hän hädin tuskin oli saanut perusliikkeitä haltuunsa, ja nyt hän jo joutui käyttämään niitä tositoimissa toista oppilasta vastaan. Mikäli hän häviäisi Talvikkitassulle, hän saisi kuulla naaraan ilkkumista koko loppuikänsä.
"No niin, menkää paikoillenne", Okrakarva komensi ja osoitti hännällään aukeaa paikkaa metsässä. Kuutamotassu veti syvään henkeä ja tassutti toiselle puolelle aukiota samaan aikaan, kun Talvikkitassu asettui omalle paikalleen.
Hän kääntyi kohtaamaan toisen naaraan voitonnälkäisen katseen ja tunsi vatsansa muljahtavan jännityksestä. Nyt oli tsempattava!
"Voitte aloittaa!" Heti Utusielun äänen kuultuaan Talvikkitassu syöksähti Kuutamotassua kohti. Kuutamotassu ehti nipin napin väistämään vanhemman oppilaan hyökkäyksen kierähtämällä sivuun, mutta hänelle ei jäänyt paljoa aikaa toeta ja suunnitella vastahyökkäystä, kun naaras oli jälleen hänen kimpussaan.
Talvikkitassu potkaisi häntä kylkeen, ja hän horjahti ja kaatui maahan. Kuutamotassu ravisteli rivakasti päätään ja yritti saada ajatuksensa selviksi. Talvikkitassu toden totta oli nopea! Naaraan iskut olivat lyhyitä ja säpäköitä, eikä Kuutamotassu tahtonut pysyä niiden perässä.
Kun Kuutamotassu yritti päästä ylös, hän kaatui uudestaan kumoon Talvikkitassun iskun voimasta. Hän sylki ruohoa suustaan ja piiskasi hännällään ilmaa. Kuutamotassu ei suuttunut helposti, mutta jotenkin Talvikkitassu tuntui saavan hänen verensä kiehumaan puhtaasta kiukusta jokaisella teollaan.
"Hiirenaivo!" Kuutamotassu ärähti ja ponkaisi yllättäen Talvikkitassua kohti, joka oli jäänyt katsomaan häntä omahyväisesti. Hän onnistui ennakoimaan naaraan väistöliikkeen ja muuttamaan hyökkäyksensä suunnan sen mukaiseksi. Hetkeä myöhemmin he molemmat kierivät maassa yhtenä turkkien ja häntien sekamelskana, hurjistunutta sähinää pitäen.

//Talvikki?